OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: unsplash.com

22.02.2022 synnytti hääbuumin – tulossa jopa vuoden suosituin vihkipäivä

Tänä vuonna yksi erityinen hääpäivä on suomalaisten mieleen. 22. helmikuuta 2022 Digi- ja väestötietovirasto vihkii avioon yhteensä 386 paria. Viraston kaikki vihkiajat on varattu Helsingistä Kittilään saakka, ja useilla pienilläkin paikkakunnilla vihkimisiä tehdään urakalla tänä helmikuisena tiistaina. Esimerkiksi Raahessa vihille astuu 13 paria.

Suosion syynä on tietenkin palindromipäivä 22.02.2022, jolloin kaikki Digi- ja väestötietoviraston vihkiajat on varattu. Eri puolilla Suomea avioliittoon saatellaan yhteensä 386 paria.

– Talviaikaan vihimme tyypillisesti noin 200 paria koko viikossa, siksi vihkimäärät ovat todella poikkeuksellisia nyt 22. helmikuuta. Tämänhetkisen varauskalenterimme mukaan päivästä tulee koko vuoden suosituin vihkipäivä, johtaja Ari Torkkel Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.

Siviilivihkimisiä tehdään yleensä eniten perjantaipäivinä heinä-elokuussa. Torkkelin mukaan tämän helmikuun supertiistai ylittää suosiossaan jopa kesäperjantait. Kesällä siviilivihkimisen haluaa viikossa parhaimmillaan noin 300 paria, kun nyt yksittäisenä päivänä vihitään 386 paria.

– Vihkijän näkökulmasta kiireinen päivä on hyvä uutinen. Jokainen vihkiminen on ainutlaatuinen hetkensä, jossa on ilo saada olla mukana, vuodesta 1989 lähtien vihkimisiä tehnyt Torkkel kertoo.

Vuoden seuraavat suositut vihkipäivät ovat kesäkuukausien perjantaipäiviä. Esimerkiksi Helsingissä muutama kesäkuinen perjantai on jo varattu täyteen. Loppuvuodesta on vielä yksi helppo päivämäärä, joka saanee aikaan liikehdintää häitä suunnittelevien joukossa. Se on 22. joulukuuta 2022.

Lähde: Digi- ja väestötietovirasto