OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Linnanmäki

Linnanmäen huvikausi alkaa taas – perjantaina juhlitaan Lasten Vappua

Linnanmäen Huvipuisto avautuu uuden huvikauden merkeissä perjantaina 29.4.2022 klo 15. Tuleva huvikausi on kahta edellistä kautta pidempi. Uusi huvikausi vastaanotetaan Lasten Vappu -tapahtumalla.

– Olemme todella iloisia siitä, että kahden vuoden jälkeen pääsemme avaamaan huvipuiston Linnanmäen perinteiden mukaisesti juuri vapun kynnyksellä, toteaa toimitusjohtaja Pia Adlivankin Linnanmäen tiedotteessa.

Alkava kausi tuo mukanaan joitakin peli – ja ravintolauutuuksia, sekä uusia kehityshankkeita. Yksi niistä liittyy vastuullisuuteen

– Olemme Linnanmäellä vastuullisuusmatkalla, jonka aikana kartoitamme ja kehitämme toimintaa monen eri vastuullisuuden kulmakiven kautta: sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun kautta, kertoo Linnanmäen palvelu- ja vastuullisuusjohtaja Satu Orismaa.

Linnanmäki rakentaa Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi -ympäristöjärjestelmää, joka toimii ympäristövastuun kehittämisessä punaisena lankana. Osana ympäristövastuutaan Linnanmäki sanoo pyrkivänsä huomioimaan vastuullisuuden myös muun muassa käyttämässään energiassa. Huvilaitteet pyörivät tulevallakin huvikaudella tuulivoimalla ja puiston kiinteistöt lämpiävät uusiutuvalla kaukolämmöllä. Huvipuistoherkuille pyritään tarjoamaan kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja.

Huhtikuun aikana Linnanmäki on valittu mukaan Valitse Vastuullisemmin -palveluun MyHelsinki.fi:ssä.

Edellisillä kausilla korona on varjostanut huvittelua. Myös alkavalla kaudella päivittäisiä kävijämääriä rajoitetaan edelleen ja huvittelijoille mahdollistetaan hyvän käsihygienian ylläpito.

Lähde: Lasten Päivän Säätiö / Linnanmäki