OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Mitä kummaa, voiko kausiluontoinen masennus iskeä kesälläkin?

Kaamosmasennus on suomalaisille tuttu ilmiö, mutta kausiluontoinen masennus voi iskeä myös kesäaikaan.

Talven synkkien päivien jälkeen suurin osa odottaa jo aurinkoa malttamattomina. Valo myös kohottaa monen mielialaa pitkän kaamoksen jälkeen. Joillekin sillä on kuitenkin täysin päinvastainen vaikutus. Kausiluontoinen masennus (SAD) liittyy vuodenajan muutoksiin. Masennusoireet alkavat tyypillisesti syksyllä, kun päivät lyhenevät. Suomessa kausiluontoisesta masennuksesta puhutaankin yleensä kaamosmasennuksesta. Kesään liittyvä SAD on paljon harvinaisempi. Stylist-sivuston mukaan siitä kärsii arviolta noin prosentti väestöstä.

Kesäaikaan valon lisääntyminen voi häiritä sisäisen kellon toimintaa häiritsemällä melatoniinin tuotantoa. Kun päivärytmi järkkyy ja nukahtaminen vaikeutuu, syntyy helposti univajetta, joka taas altistaa masennukselle. Psykoterapeutti Lisa Juryn mukaan kesämasennusta esiintyy tyypillisesti kesä-syyskuussa. Oireet ovat samankaltaiset kuin kaamosmasennuksessa, joskin joitakin vivahde-eroja saattaa esiintyä.

– Kesään liittyvän SAD:n oireisiin… voi lukeutua ahdistusta, unettomuutta, ruokahaluttomuutta ja laihtumista, Jury selittää sivustolla.

Valo ei kuitenkaan ole välttämättä ainoa syypää kesän masennusoireisiin. Myös ei-biologiset tekijät, kuten kesään liittyvät aikataulun muutokset, lomat ja taloustilanteen muutokset saattavat vaikuttaa asiaan. Myös kielteinen kehonkuva voi aiheuttaa stressiä.

– Kehonkuvaan liittyvät huolet lisääntyvät kesäisin etenkin heillä, jotka ovat tyytymättömiä painoonsa tai joilla on esimerkiksi itsetuhoisuudesta viestiviä arpia, selittää Mind -hyväntekeväisyysjärjestön tiedotuspäällikkö Stephen Buckley.

Kuinka selvitä kesämasennuksesta?

Aivan kuten kaamosmasennuksen kohdalla, kesäajan masennuksen oireet saattavat ilmetä eri ihmisillä erivahvuisina. Toinen ei välttämättä edes kiinnitä oireisiin juuri huomiota, kun taas toisella ne saattavat häiritä arkea merkittävästi.

Kesään liittyviä masennusoireita voi pyrkiä hillitsemään rakentamalla itselle hyvät yöunet mahdollistava ympäristö. Pimennysverhot auttavat pitämään valon loitolla makuuhuoneessa.

– Valoterapian sijaan kesäajan masennuksesta kärsiviä ihmisiä neuvotaan viettämään enemmän aikaa hämärässä, Jury vahvistaa.

Myös kesän kuumuus voi tehdä olon tukalaksi ja aiheuttaa sitä kautta ärtymystä, sekä vaikeuttaa nukkumista. Kesällä onkin syytä ottaa kaikki viilennyskeinot käyttöön.

– Avaa ikkunat ennen nukkumaanmenoa jäähdyttääksesi huoneen ja hyödynnä tuulettimia. Voit myös käyttää jäävedellä täytettyjä pulloja ikään kuin käänteisen kuumavesipullon tapaan, Jury neuvoo.

Jos masennusoireet ovat vakavia, kannattaa niihin hakea apua. Terapia ja joissakin tapauksissa masennuslääkkeet voivat olla erittäin hyödyllisiä masennusoireiden lievittämisessä.

Lähde: Stylist