Särkänniemi ja Tampereen yliopistollinen sairaala Tays avaavat maailman ensimmäisen Sairaalahuvipuiston Taysin pääaulan yhteyteen. Sairaalahuvipuisto on Taysin lasten ja nuorten sairaalan potilaille ja heidän läheisilleen suunnattu elämysympäristö, jonka tarkoituksena on tuoda iloa ja perheiden yhdessäoloa myös sellaisiin elämänvaiheisiin, jossa lapsella ei ole mahdollisuutta lähteä sairaalan ulkopuolelle. Sairaalahuvipuisto on avoinna keskiviikosta 25. toukokuuta alkaen päivittäin ja paikalla on aina Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n sairaalahuvipuistotyöntekijä.
Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä on onnellinen siitä, että huvipuisto päästiin avaamaan.
– Käynnistimme Ilo yltää kaikkialle -projektin jo vuonna 2017, mutta monet tekijät, joista korona ei ole vähäisin, ovat viivästyttäneet Sairaalahuvipuiston avausta. Nyt kuitenkin pääsemme avaamaan maailman mittakaavassa uniikin huvipuiston ja olemme siitä hyvin ylpeitä. Sairaalahuvipuisto on tärkein Särkänniemen yhteiskuntavastuuhankkeista. Olemme laittaneet tähän taloudellisia panostuksia, mutta ennen kaikkea sydämemme, Seppälä kertoo.
Hauskanpitoa ilman rajoitteita
Huvipuistoon on suunniteltu pelejä, leikkejä ja esityksiä ja se toimii tukikohtana sairaalan esiintyjille, kuten 20-vuotissynttäreitään viettäville sairaalaklovneille.
– Olemme kehittäneet Sairaalahuvipuistosta monipuolisen kokonaisuuden niin, että lapsen ikä ja fyysiset kyvyt eivät rajaisi hauskanpitoa. Sisällöt perustuvat seikkailullisuuteen ja yllätykselliseen itse tekemiseen, kuvailee Särkänniemen kehitysjohtaja Ville Aarresuo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa.
Monelle lapselle sairaalakäynti saattaa olla pelottava kokemus, mutta sairaalahuvipuisto voi tehdä vierailusta hauskemman.
– Tämä on yksi keino parantaa lapsipotilaiden ja lapsiperheiden viihtyvyyttä ja hälventää sairaalakäyntiin mahdollisesti kohdistuvia pelkoja, selittää Taysin kehittämisjohtaja Arto Ranta.
Lähde: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi