OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Samsonas Motorsportin Skoda Fabia N5. Kuva: Samsonas Motorsport

Asunmaa kaksipäiväisen Rally Rokiskiksen lähtöviivalle

Teemu Asunmaa kilpailee tulevana viikonloppuna Liettuassa ajettavassa Rally Rokiskiksessa. Kaksipäiväinen kilpailu on Asunmaalle uran viides laatuaan. Kilpailuun Asunmaa lähtee N5 -luokan Skoda Fabialla.

Teemu Asunmaa, 35, kartanlukijansa Ville Mannisenmäen, 27, osallistuvat tulevana viikonloppuna Liettuassa ajettavaan CBet Rally Rokiskikseen.

-Saavuimme Liettuaan heti Secto Rallyn jälkeen maanantaina. Tiistaina ajoimme testiä ja torstaina jatketaan. Kyseessä on ihan kunnon kilpailu, 18 erikoiskoetta ja noin 150 erikoiskoekilometriä kahden päivän aikana.

Asunmaan ajokkina tulevan viikonlopun kilpailussa on Skoda Fabia N5+. Kyseessä on Asunmaan ensikosketus Liettualaisen Samsonas Motorsportin kehittämään N5+ -autoon. Fordin N5-autolla Asunmaa kilpaili niin ikään Rally Rokiskiksessa vuosina 2018 ja 2019, niin ikään Samsonasin autolla.

-Auto on nelivetoinen Samsonas Motorsportin N5+. eli ei ihan R5 tai Rally2 -auto, muttei kovin kaukana siitä.

CBet Rally Rokiskis on muodostunut Asunmaalle jo perinteeksi. Alavutelainen on ajanut ensimmäisen kerran kilpailussa vuonna 2017.

-Rally Rokiskis on minulle tuttu ralli. Ollaan täällä jo viidettä kertaa, ainoastaan viime vuoden kilpailu jäi välistä. Täällä on mukavaa ajaa.

CBet Rally Rokiskis ajetaan 13.-14.8. Rokiskiksessa Liettuassa. Kilpailu sisältää 18 erikoiskoetta ja 151,83 erikoiskoekilometriä.

CBet Rally Rokiskiksen aikataulu

Lauantai 13.8.

14:55LähtöRokiskis
15:20SS14,31 km
15:55SS215,10 km
18:05SS315,10 km
18:50SS43,63 km

Sunnuntai 14.8.

07:40SS516,43 km
08:25SS66,23 km
08:55SS716,43 km
11:20SS810,10 km
12:00SS97,28 km
12:25SS104,57 km
13:10SS117,28 km
13:35SS124,57 km
15:55SS1312,99 km
16:20SS144,22 km
17:00SS1510,88 km
17:30SS168,73 km
18:55SS171,99 km
19:12SS181,99 km