OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Petri Sara

My Funeral sukeltaa pimeyteen uudella singlellään The Night Will Come

“Kun kaikki toivo on menetetty, on jäljellä vain tie ikuiseen pimeyteen”. Näin kuvailee Helsingin synkän thrash metallin edustaja My Funeral uutta singleään, The Night Will Come. Kappale on kolmas single tulevalta täyspitkältä, joka julkaistaan suomalaisen levy-yhtiö Inverse Recordsin kautta 7. lokakuuta.

– The Night Will Come on biisi kuoleman ja oman kuolevaisuuden hyväksymisestä; viimeinen ehtoollinen ennen poistumista ja rohkeutta kävellä kohti tulevaa pimeyttä. Ikuinen yö saa tulla, selittää yhtyeen laulaja-basisti Ilkka Sepponen.

Yhtyeen tuleva täyspitkä albumi kantaa nimeä Funeral Manifesto ja se on yhtyeen uran neljäs studioalbumi. Levyllä kuullaan levy-yhtiön mukaan aiempaa kypsempi, raskaampi ja kunnianhimoisempi My Funeral. Yhtye itse luonnehtii levyä kuoleman ja pimeyden elämänkatsomukseksi.

Kuuntele The Night Will Come täällä.

Lähde: Inverse Records