Volvo jatkaa suomalaisten eniten arvostamana auto-alan brändinä Taloustutkimuksen ja Alma Median Brändien arvostus 2022 -tutkimuksen mukaan. Volvo oli arvostetuin auto-alan brändi tutkimuksessa myös edellisenä vuonna 2021.
Brändien arvostus 2022 -tutkimuksessa selvitettiin kaikkiaan 67 tuoteryhmän ja 585 brändin arvostus suomalaisten keskuudessa. Tutkimus toteutettiin touko-kesäkuussa 2022 nettikyselynä ja sen kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset. Kuluttajat arvioivat Suomen tunnetuimpia tuotemerkkejä antamalla tuntemilleen brändeille arvosanan sen mukaan, kuinka paljon he kyseistä merkkiä arvostavat, käyttävät ja kuinka todennäköisesti he suosittelisivat sitä muille. Tutkimuksessa huomioitiin mielipiteet myös merkkien vastuullisuudesta, hintatasosta ja vastineesta rahalle. Uutena osa-alueena arvioitiin brändimielikuvaa sekä kuluttajahintojen muutoksen vaikutusta ostokäyttäytymiseen.
Volvo arvioitiin myös kaikkein turvallisimmaksi ja vastuullisimmaksi automerkiksi. Volvo Car Finlandin toimitusjohtajan Lasse Ahlstedtin mukaan tutkimuksen tulokset merkitsevät yritykselle paljon.
– Suomalaisten mielipiteet Volvosta ovat meille erittäin tärkeitä ja tulokset kiinnostavat myös kansainvälisesti. Haluamme kuunnella asiakkaidemme tuntemuksia, jotta voimme vastata heidän toiveisiinsa entistäkin paremmin. Arvostus ja asiakastyytyväisyys kertovat onnistumisestamme tavoitteissamme ja yrityksemme tarkoituksessa olla turvallisen, kestävän ja yksilöllisen liikkumisen edelläkävijä. On etuoikeus rakentaa liikkumisen tulevaisuutta näiden mielipiteiden perusteella, hän kommentoi.
Lähde: Volvo Car Finland
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä