OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Nordic Live Productions Oy

Nightwishin maailmankiertue Suomeen – stadionkonsertti kesäkuussa 2023

Kansainvälisesti kaikkien aikojen menestyneimpiin suomalaisyhtyeisiin kuuluva Nightwish esiintyy Suomessa ensi vuoden kesäkuussa. Yhtyeen kaksivuotisen Human Nature -kiertueen konsertti nähdään lauantaina 17.6.2023 Vaasan Lemonsoft Stadionilla. Esiintyminen on toistaiseksi yhtyeen viimeinen kotimaan konsertti. Kiertueen jälkeen yhtye jää tauolle työstääkseen uutta albumia.

Yhtyeen viimeinen kotimaan konsertti ennen taukoa

Vuonna 1996 perustetun, sinfonista metallia soittavan Nightwishin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Nemo, Sleeping Sun ja Wish I Had An Angel. Yhtyeen rumpalina vuodesta 2014 alkaen toiminut vaasalainen Kai Hahto nähdään nyt ensimmäistä kertaa kotiseudullaan Nightwishin kokoonpanossa. Lisäksi lavalla nähdään laulaja Floor Jansen, kosketinsoittaja ja johtohahmo Tuomas Holopainen, multi-instrumentalisti Troy Donockley, kitaristi Emppu Vuorinen sekä basisti Jukka Koskinen. Heinäkuussa 2021 alkanut Human Nature -kiertue huipentuu kesäkuussa 2023 jättimäiseen stadionkonserttiin, jonka jälkeen yhtye on ilmoittanut jäävänsä tauolle.

– Tätä on odotettu ja yritetty pitkään saada onnistumaan eri tahojen kanssa, mutta nyt se on vihdoin mahdollista. Olihan jo aikakin, sillä viimeksi yhtye on esiintynyt Vaasassa Rantarockissa vuonna 2001. Yleensä Vaasasta täytyy aina lähteä johonkin, mutta nyt voin polkaista stadionille vaikka pyörällä kotipihasta. Tästä tulee hieno tapahtuma!, iloitsee Hahto.

Stadionin kävijäennätyksen odotetaan rikkoutuvan

Vaasassa sijaitsevan Lemonsoft Stadionin kokonaiskapasiteetti on konsertissa noin 11 200 henkilöä. Konsertin odotetaankin tulevan loppuunmyydyksi, jolloin aiempi 6000 kävijän ennätys rikkoutuisi.

Konsertin järjestää vaasalainen tapahtumatuotantoyritys Nordic Live Productions, joka tuottaa vuosittain lukuisia festivaaleja Suomessa.

– Ympäri maailmaa kiertävän Nightwishin omaa konserttia on odotettu Pohjanmaalle jo kymmenen vuoden ajan, ja olemmekin todella innoissamme saadessamme tuottaa konsertin Lemonsoft Stadionilla. Kiitämme yhtyettä luottamuksesta, ja lupaamme rakentaa kesäkuun 2023 konsertista ikimuistoisen ja ainutlaatuisen elämyksen, kommentoi Nordic Live Productions Oy:n promoottori Tommi Mäki.

Lipunmyynti alkaa maanantaina 10.10.2022. Konsertti on kokonaisuudessaan K18.

Lähde: Nordic Live Productions Oy