OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Carolin Büttner

Tamperelainen progressiivisen musiikin lähettiläs Joviac julkaisi uuden singlen ja musiikkivideon

Tamperelainen, progressiivisella musiikillaan vakuuttava Joviac on julkaissut uuden singlen ja musiikkivideon, nimeltä Dissemination. Kyseessä on ensimmäinen kappale sitten The Fine Line -singlen, jonka jälkeen trio on ehtinyt kasvaa kvintetiksi, kitaristi Johannes Leipälän ja kosketinsoittaja Tuomas Honkkilan liityttyä yhtyeeseen aiemmin kesällä.

– Kun globaali pandemia iski ja lockdown tuli terminä tutuksi, huomasin pian, ettei itse tauti ollut minulle se kaikista ahdistavin ja pelottavin asia, vaan se informaatiosota jota käytiin pandemian nimissä. Valeuutiset levisivät kuin kulovalkea. Ihmiset käyttivät tautia omien, ajoittain kyseenalaisten motiiviensa edistämiseen… Monella tapaa pandemia toi esiin ihmisyyden synkimpiä puolia. Kanavoin tähän kappaleeseen kaiken pandemia-ahdistukseni ja -pelkoni ja lopputulos on ehdottomasti synkin biisi mitä Joviac on ikinä julkaissut, kuvailee laulaja Viljami Jupiter Wenttola levy-yhtiö Inverse Recordsin tiedotteessa.

Kuuntele single täältä.

Katso musiikkivideo täältä.

Lähde: Inverse Records