Laulaja-lauluntekijä Jani Jeulonen on julkaissut uuden singlen nimeltä Japani. Siinä missä Jeulosen edellinen julkaisu, Rospuuton tie, uppoutui tarinassaan nuorten ihmisten rakkauden ilmaisemisen haasteellisuuteen, niin uudessa kappaleessa matkustetaan teemallisesti kaukomaiden suuntaan.
Tarina kertoo nuoresta neidosta, jonka suurin haave on päästä Japaniin, mutta haaveidemme tiellä on monesti esteitä. Jotkut pieniä, jotkut musertavia.
– Kitarasoolon soittamisessa ei usein ole tärkeintä se mitä soittaa, vaan mitä jättää soittamatta. Sama pätee usein lyriikkaan. Japani-biisi noudattaa mielestäni tätä kaavaa onnistuneesti. Kun kuulija luulee kuulleensa kaiken oleellisen, saadaan yhdellä päälauseella kuulija vielä ymmärtämään kaiken kirjoittamattoman. Yksi laulun kirjoittamiseen liittyvistä monista hienoista puolista, Jeulonen avaa tuoreen kappaleensa elementtejä.
Jos Jeulosen pitäisi kuvailla Japani-kappaleen sovitusta yhdellä sanalla, se olisi Ruisrock.
– Studiossa kappaleen hioutuessa lopulliseen sovitusmuotoonsa, alkoi kuulokuva herättämään vääjäämättä ajatuksia lämpimästä kesäpäivästä Ruisrockissa. Toki, kelpo mielikuva mielestäni!
Kuuntele kappale täällä.
Katso musiikkivideo täällä.
Lähde: Inverse Records
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä