OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: Duunitori

Viime vuonna oli ennätysmäärä avoimia työpaikkoja – etenkin hoiva-alalla räjähdysmäinen kasvu

Avointen työpaikkailmoitusten määrä nousi vuonna 2022 lähes 20 prosenttia edellisvuodesta, selviää työnhakupalvelu Duunitorin tilastoista. Eniten kasvua nähtiin työvoimapula-aloilla.

Työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistiin vuoden 2022 aikana yhteensä 723 800 avointa työpaikkailmoitusta. Luku on palvelun historian korkein. Ilmoitusten määrä on kasvanut vuodesta 2021 noin 19 prosenttia.

– Kun koronapandemian aikana rekrytointipäätöksiä lykättiin, monelle yritykselle muodostui patoutunutta kysyntää osaajista. Kun talous alkoikin syvimmän montun jälkeen vetää ennakoitua nopeammin, pato purkautui, tiivistää Duunitorin toimitusjohtaja Thomas Grönholm vuoden tapahtumia.

Hänen mukaansa ilmoitusmäärät osoittavat, että yleinen työvoimapula kurittaa tällä hetkellä lähes koko Suomea.

– Lisää tekijöitä tarvitaan nyt oikeastaan alalla kuin alalla. Kun tapaamme asiakkaitamme ja keskustelemme heidän rekrytoinneistaan, näemme läheltä, että kilpailu työvoimasta kasvaa ja yritykset ja organisaatiot ovat entistä huolestuneempia oikeiden tekijöiden löytämisestä.

Työvoimapula-aloilla suurin kasvu

Duunitorilla julkaistiin vuoden aikana eniten työpaikkailmoituksia sosiaali- ja hoiva-alalla, rakennusalalla sekä myynnin ja kaupan alalla.

Eniten ilmoituksia julkaistiin sosiaali- ja hoiva-alalla. Vuonna 2021 se oli ilmoitusten määrissä vasta kuudentena. Ilmoitusten määrä kasvoi alalla 157 prosenttia edellisvuodesta.

– Alalla on tapahtunut monenlaista myllerrystä: korona, hoitajamitoitus, työtaistelut ja uudet hyvinvointialueet. Epäilemättä näillä on ollut vaikutusta työntekijöiden kysyntään ja saatavuuteen, Grönholm arvioi.

Myös muilla yleisesti tiedossa olevilla työvoimapula-aloilla nähtiin merkittävää kasvua ilmoitusmäärissä. Esimerkiksi ravintola-alan ilmoituksia julkaistiin 51 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Teollisuus ja teknologia-alan ilmoituksissa kasvua oli 13 prosenttia.

Vuosi 2022 alkoi erittäin voimakkaalla ilmoitusmäärien kasvulla, joka tasoittui kohti loppuvuotta. Grönholm uumoilee, että kuluvana vuonna avoimien työpaikkojen kasvu hidastuu, mutta määrä tulee pysymään korkeana kokonaiskuvassa.

– Väestön ikääntymisen vuoksi työmarkkinoilta poistuu enemmän ihmisiä kuin tulee uusia. Tämä pitänee kysynnän uusille työntekijöille korkeana, vaikka talouden vire heikkenee.

Myös työmarkkinoiden liikehdintä kasvaa tasaisesti, mikä tuo osaltaan kasvua ilmoitusmääriin.

– Ilmastokriisi ja teknologian kehitys muokkaavat aloja uusiksi ja saavat ihmiset liikkumaan uusiin tehtäviin. Lisäksi nuoremmat sukupolvet vaihtavat useammin työpaikkaa kuin aiemmat. Ennakoimme, että 2000-luvulla syntyneet vaihtavat työuransa aikana työpaikkaa jopa 20 kertaa, Grönholm sanoo.

Lähde: Duunitori Oy