Kaupunkifestivaali Uusi Tampere on julkaissut ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat heinäkuussa muun muassa malesialais-irlantilainen elektronisen musiikin tuottaja Yunè Pinku, kansainvälisen klubisoundin suomalaiselle musiikkikentälle tuonut Malla, uuden polven lauluntekijöiden kärkikaartissa paikkansa lunastanut Antti Autio ja omaehtoisen suomalaisen rockin pitkän linjan tekijä Samuli Putro.
– Mukana on tämän hetken omaperäisimpiä taiteilijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin. Tahdomme tarjota festivaalikävijöille tilaisuuden nauttia upeista kulttuurielämyksistä Tampereen ytimessä ja löytää suosikkiartistiensa ohella uusia, kiinnostavia esiintyjiä, joista he eivät välttämättä ole aikaisemmin kuulleet, kertoo festivaalin ohjelmapäällikkö Janne Laurila.
Tampereella järjestettävää festivaalia tähdittävät myös arvostetulle Sahel Soundsille levyttävä malilainen Ahmed Ag Kaedy, kiehtovaa poppia tekevä queer-muusikko Elsi Sloan ja suomalais-italialainen taiteilija Elia Lombardini, jonka post-klassinen ote tuo mieleen Ryuichi Sakamoton kaltaiset tekijät. Festivaaliyleisöä ilahduttavat lisäksi internet-aikakauden outoutta perisuomalaiseen melankoliaan yhdistelevä Nelma U ja drum’n’bassin ja junglen uutta tulemista edustava Dj Sofa.
Kaupunkifestivaalin uusi koti on Tavara-asemalla
Viidennettä kertaa järjestettävä Uusi Tampere pidetään nyt ensimmäistä kertaa aivan kaupungin keskustassa. Hiljattain ovensa avannut konsertti- ja tapahtumatalo Tavara-asema tarjoaa festivaalille uuden, ainutlaatuisen miljöön. Teollisuushallien estetiikkaa ja pehmeitä yksityiskohtia yhdistelevien sisätilojen lisäksi tapahtuman aikana on käytössä myös keidasmainen ulkolava.
– Tampere on juuri saanut uuden tapahtumatalon hienoon, historialliseen rakennukseen. On siis luontevaa tuoda juuri Uusi Tampere -festivaali nimensä mukaisesti tähän upeaan ympäristöön keskelle kehittyvää kaupunkia. Myös Tavara-aseman ja Puutalon väliin kesäksi rakentuva tunnelmallinen terassi jää osaksi festivaalialuetta. Tapahtumatalo ympäristöineen sopiikin erinomaisesti raikkaan, kaupunkilaisen festivaalin kodiksi, kertoo markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.
Viime kesänä kulttuurielämyksistä nautti festivaaliviikonlopun aikana noin 3 000 kävijää. Kaksipäiväisellä festivaali järjestetään 21.–22.7. ja ensimmäiset liput tulevat myyntiin tällä viikolla.
Lähde: Tampereen Kulttuurikamari Oy
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä