OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Studio Korento

Snooker & Studio Korento Masters: Kaikki turnauksen pelaajat selvillä

Toni Savonen voitti Jason Sormusen karsintapelissä tiukan väännön jälkeen 4-3. Näin Savonen lunasti paikan 3.-4. maaliskuuta pelattavaan Studio Korento Mastersiin. Turnauksen otteluparit arvotaan ensi tiistaina.

Savonen johti Helsingin Cabin Street Snookerin salilla paras seitsemästä -formaatilla pelattua ottelua jo 3-0. Numerot eivät kerro koko totuutta, sillä peli oli tasaista. Savonen voitti kuitenkin tiukat väännöt.

– Peli oli sellaista kuin halusin, positiivista ja aggressiviista – siinä olen parhaimmillani. Aloitin semivahvasti ja pääsin 3-0 johtoon, mutta sen jälkeen tein parissa erässä muutaman tyhmän mokan, minkä takia Jason pääsi tasoihin. Onneksi sain kerättyä itseni kontraan ja pelasin sen hyvin. Helpottunut voitosta ja pääkisaan pääsystä, Savonen kertoo.

Jason Sormunen oli iloinen, että karsintapeli järjestettiin.

– Alussa oli tiukkoja vääntöjä, ja yhden niistä voittamalla peli olisi voinut olla ihan eri. Hyvä nousu, ja luulin olevani vahvoilla kontrassa, mutta Toni pelasi hienosti. Tällä kertaa näin ja parempi voitti, hän kertoo.

Studio Korento Masters -turnauksessa 3.-4. maaliskuuta pelaavat viime vuoden puolustava mestari Robin Hull, muut viime vuonna mukana olleet Risto Väyrynen, Heikki Niva ja Patrik Tiihonen sekä uusina pelaajina Jani Kananen, Esa Oikarinen, Jirka Maaranen ja viimeisenä mukaan selvinnyt Toni Savonen.

Lähde: Studio Korento