Jo ennen ensi-iltaa loppuunmyyty Turandot suoratoistetaan Suomen kansallisoopperasta 16.2.2023. Suomen kansallisoopperassa 27.1. ensi-iltansa saanut ja yleisön hurmannut Turandot lähetetään maksuttomana suoratoistona suomenkielisillä tekstityksellä Kansallisoopperan ja -baletin Stage24-videopalvelussa sekä eurooppalaisten oopperatalojen OperaVision-kanavalla torstaina klo 18.50 Suomen aikaa. OperaVision tekstittää oopperan englanniksi, italiaksi ja suomeksi.
Esitys jää katsottavaksi tallenteena 23.8.2023 saakka. Suoratoiston äänestä vastaa YLE, joka myös taltioi esityksen lauantaina 18.3. YLE Radio 1 -kanavalla tapahtuvaa radiolähetystä varten.
Giacomo Puccinin säveltämä Turandot sai ensiesityksensä Milanossa vuonna 1926. Tarinassa prinsessa Turandot asettaa kosijoilleen kolme kysymystä ja vain oikein vastanneet selviävät kokeesta hengissä. Lopulta prinssi Calaf yllättää prinsessan vastaamalla oikein. Kiehtovan tarinan ohella Turandotin suosion perustana on kaunis musiikki, ennen kaikkea tunnettu aaria Nessun dorma. Kansallisoopperan uuden Turandotin ohjauksesta vastaa ruotsalaislähtöinen Sofia Adrian Jupither. Hän korostaa oopperan psykologista ulottuvuutta ja peilaa tarinan teemoja nyky-yhteiskuntaan.
– Yleisellä tasolla Turandotin tarina pätee jokaiseen meistä: se saa pohtimaan, kuka ja minkälainen sinun odotetaan yhteiskunnassa olevan. Ihmiset haluavat usein lokeroida toisensa ja nähdä muut vain omien näkemystensä kautta. Tulkitsen Turandotin olevan valtarakenteiden sorron kohde. Julkinen elämä prinsessana on vain ulkokuori, johon hänet on pakotettu, Jupither kuvailee.
Turandotin lavastuksesta vastaa Erlend Birkeland, puvuista Maria Geber ja valaistuksesta Ellen Ruge. Suoratoistossa esiintyvät Turandotin roolissa Astrik Khanamiryan, Calafina Mikheil Sheshaberidze ja Liùna Reetta Haavisto. Esityksen johtaa Pietro Rizzo.
Lähde: Suomen kansallisooppera ja -baletti
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä