Kotkalainen vuodesta 2014 toiminut Of Spite on julkaissut toisen singlen tulevaltan kakkosalbumiltaan. Senufo on kylmäävä tarina petoksesta seuraavasta murha-itsemurhasta yhdistettynä koukeroisesti riffittelevään säkeistöön ja suoran junttaavaan kertosäkeeseen.
Tulevan uuden kokopitkän Riddle Redemption -albumin teemana on hulluus ja vääristynyt todellisuus. Musiikkia on turha bändin mukaan selostaa tämän enempää, koska makuasiat on makuasioita.
– Jos Riddle Redemption ei kuulosta hyvältä, niin silloin kuuntelijan makuasiat eivät ole kunnossa, he kiteyttävät.
Musiikissaan Of Spite yhdistelee omintakeisessa ilmaisussaan ennakkoluulottomasti soundeja 90-luvun death metalista progressiiviseen rockiin.
Riddle Redemption julkaistaan 31.3.2023
Lähde: Inverse Records
Jatka lukemista
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan