Teemu Asunmaa lähtee SM-pistejohdossa Ralli SM -kauden kolmanteen osakilpailuun SM Jyväskylän Talviralliin. Lähtöviivalle Asunmaa tuo TGS Skoda Motorsportin tuliterän uuden sukupolven Skoda Fabia RS Rally2:n.
Teemu Asunmaa, 35, kartanlukijansa Ville Mannisenmäen, 27, kanssa, lähtevät pistejohdossa Ralli SM -sarjan kauden kolmanteen osakilpailuun. MM-rallin näyttämönä tunnetun Jyväskylän maisemissa ajettava kilpailu päättää tänä vuonna SM-sarjan talvikauden.
-Mielenkiintoinen ralli luvassa, ei ollakaan ennen ajettu Jyväskylän maisemissa talvella. Teiden suhteen luvassa on karttojen mukaan kaikenlaista, sekä pientä että isompaa tietä. MM-rallien erikoiskokeista tuttua on vain osa Moksin erikoiskoetta vuodelta 2019. Mukavaa päättää talvikausi hienoilla Keski-Suomen teillä.
Kauden kolmanteen osakilpailuun Asunmaa lähtee TGS Skoda Motorsportin uudenkarhealla Skoda Fabia RS Rally2:lla. Parivaljakko Asunmaa – Mannisenmäki on testannut uutta autoa ahkerasti ennen Jyväskylää, ja testiaikatauluihin mahtui myös Asunmaan kotikulmilla ajetussa F-Cupin avausosakilpailu Tuuri Rallissa vierailu VIP-autona.
-Testit ovat menneeet hyvin ilman ongelmia, ja ollaan saatu autoon jo jonkin verran tuntumaa. Saamme autoa säädettyä koko ajan mieleisempään suuntaan.
SM Jyväskylän Talviralli ajetaan 3.-4.3. Jyväskylässä. Kilpailu alkaa lyhyellä Killerin yleisöerikoiskokeella perjantaina. Lauantaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Yhteismittaa erikoiskokeilla on 88,02 kilometriä. Kilpailu päättyy Killerin raviradalle 19:00. Kilpailua voi seurata Moottoriurheilu.tv:n YouTube-livelähetysten kautta sekä Ralli SM:n verkkosivujen liveseurannasta.
SM Jyväskylän Talvirallin aikataulu:
Perjantai 3.3. – 2,00 km
19:01 | SS1 – Killeri | 2,00 km |
Lauantai 4.3. – 86,02 km
11:04 | SS2 – Kelloperä | 14,25 km |
11:35 | SS3 – Palsankylä | 14,80 km |
14:10 | SS4 – Ilomäki | 12,09 km |
14:40 | SS5 – Kuohu | 14,99 km |
17:15 | SS6 – Moksi | 14,99 km |
17:41 | SS7 – Parkkola | 14,90 km |
19:00 | Podium | Killeri |
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi