Suurin osa koirista pitää veneilystä ja tulee mielellään mukaan veneretkille. Pienillä helpoilla vinkeillä teet veneestä koiralle turvallisen ja voit auttaa...
Elina Kaukoluoto
Keittiötä kutsutaan usein kodin sydämeksi – eikä syyttä, sillä siellä vietetään paljon aikaa. Vaikka suomalaiset ovat keskimäärin tyytyväisiä koteihinsa, monet...
Brittiläinen Martin James Bartlett kuuluu ehdottomasti kiinnostavimpiin kansainvälisiin nuoriin pianisteihin. Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Klaus Mäkelä halusi kutsua hänet Turkuun...
Kotimainen marjasato on kesäherkuttelijan aarreaitta. Tuttujen kestosuosikkien lisäksi kannattaa maistaa rohkeasti myös uusia marjatuttavuuksia. Herkuttelu kuuluu kesään, ja parhaat makupalat...
Kuopiolainen Tommi Hallman tiimeineen kilpailee tulevana viikonloppuna Ruotsissa ja Strängnäsissä, missä ajetaan rallicrossin Nitro RX -sarjan kauden kolmas ja neljäs...
Tuore THL:n seurantatutkimus osoittaa, että äidin vahva kiintymyssuhde lapseen ja sosiaalisen verkoston tuki vaikuttavat hyvin positiivisesti pikkulapsen psykososiaaliseen hyvinvointiin. Kaksivuotiaan...
Kisällilaulu oli aikanaan merkittävimpiä nuorisomusiikin lajeja, mutta se on aiemmin jäänyt tutkimatta ja esittelemättä. Timo "Tipi" Tuomisen kirjassa kerrotaan kisällilaulun...
Lauantaina Seinäjoella ajettavassa Suomi-sarjan henkilökohtaisessa mestaruuskilpailussa on ilahduttavasti täysi kaavio, 16 kuljettajaa. Joukossa on useampi uusi tuttavuus speedwayovaaleilla. Yhtenä nimenä...
Syksyn tullen moni hankkii ensimmäisen vuokra-asuntonsa esimerkiksi uudelta opiskelupaikkakunnalta. Millainen kotivakuutus on tarpeen ja kuinka asunnon kunto dokumentoidaan? Suomen Vuokranantajien...
Vanhan ja arvostetun perinteen mukaisesti Jenni Haukion valinta julkistettiin Unikeonpäivänä keskiviikkona 27.7.2022 klo 7.00 Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa. Porissa syntynyt...