Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsaampi liikunta on yhteydessä parempaan sydämen säätelyjärjestelmän toimintaan alakouluikäisillä lapsilla. Lisäksi tutkimuksessa havaittiin sydämen säätelyjärjestelmän toiminta paremmaksi...
Uutinen
Kestävyyspyrkimyksissä ei ole kyse luopumisesta, vaan tyytyväisyyden parantumisesta, havaittiin Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa. Kestävämmät, terveellisemmät ja yhteiskunnan vakautta...
Seksuaalisuus tarkoittaa käytännössä käyttäytymismuotoa, jossa hakeudutaan seksuaalisten halujen kautta harrastamaan seksiä. Seksuaalisuuksia on monenlaisia, joista tutuin on yhteiskunnassamme miehen ja...
Kuva palkintoseremoniasta: Taneli Niinimäki Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jani Salon kanssa ovat rallin SM-sarjan SM1-luokan Suomen mestareita vuosimallia 2019. Asunmaalle...
Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Vaikka lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, elinluovutustahdon ilmaiseminen selkeyttää ja nopeuttaa tilannetta. Jokaisella on oikeus...
Leelo Tungalin omakohtaisiin muistoihin perustuva Toveri lapsi – Vielä yksi kertomus onnellisesta lapsuudesta on kuvaus pienen tytön elämästä Neuvosto-Virossa 1950-luvun...
Vääriä henkilötietoja sisältäneistä Verohallinnon kirjeistä aiheutuneen tietoturvaloukkauksen käsittely tietosuojavaltuutetun toimistossa on päättynyt. Päätöksessään apulaistietosuojavaltuutettu Jari Råman toteaa, että Verohallinto on...
Pöpöt jylläävät päiväkodeissa ja kouluissa etenkin syksyisin. Lue vinkit lapsiperheen tavallisimpien syystautien selättämiseen. Syksy tuo moneen perheeseen tukun ei-toivottuja pöpöjä....
Savo Volley oli selkeästi parempi Mestaruusliigan kauden avausottelussa Vantaa Ducksia vastaan. Vieremällä pelatun ottelun loppulukemat olivat 3-0 (25-19, 25-13, 25-15)....
Hiihtoliiton liittovaltuuston kokousviikonloppuna Vantaalla palkittiin pitkän ajan hiihtovaikuttajia. Jo aikaisemmin Hiihtoliiton kunniajäseneksi kutsutun Leena Jääskeläisen lisäksi Hiihtoliitto myönsi vuosittain jaettavan Hannu Koskivuori...
