Ruisrock juhlitaan Turussa kahden vuoden tauon jälkeen. Festivaalin 110 esiintyjästä koostuva ohjelmakattaus on laajempi kuin koskaan, ja festivaaliviikon kynnyksellä ohjelmaa...
Uutinen
Heinäkuussa matkapuhelimia särkyy ja varastetaan selvästi muita kuukausia enemmän. Parin viime vuoden aikana varkausvahinkoja on tapahtunut alle puolet aiempiin vuosiin...
Seikkailu-urheilun pohjalta syntyneet multisport-tapahtumat elävät Suomessa vahvaa kehittymisen aikaa. Erityisesti naiset voivat innostua osallistumaan porukalla tapahtumiin, sanoo lajin kehittymistä 1990-luvulta...
Mikko Heikkilä on ajanut kolmanneksi Tet Rally Liepajassa. Rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n kauden viides osakilpailu oli Heikkilän uran toinen ERC-osakilpailu....
Hyväntekeväisyyspyöräily Team Rynkeby täyttää Suomessa kymmenen vuotta, ja joukkueet polkevat vihdoin kaksi vuotta kestäneiden koronarajoitusten jälkeen Suomesta Pariisiin kerätäkseen varoja...
Yhä useammalla suomalaisella on edessään ensimmäinen kesäloma täyssähköauton ratissa. Kun suunnittelet ajomatkat hyvin etukäteen, sujuvat autoilu ja pysähdykset leppoisissa merkeissä....
Pääsääntöisesti Suomessa on turvallista uida, mutta hyvälaatuinenkin uimavesi voi saastua. Vatsatautiepidemiat voivat levitä uimarannoilla erityisesti silloin, kun rannalla on paljon...
Yrittäjistä 21 prosenttia raportoi, että mahdollisesti lisääntyvä etätyö vaikuttaa sen toimitilatarpeisiin. - Monipaikkaisuus on suuri mahdollisuus maaseutumaisten ja mökkikuntien elinvoiman...
Tampereen yliopisto ottaa käyttöön uuden keraamien 3D-tulostusteknologian. Tampereelle juuri saapunut laite perustuu tulostukseen sideaineen suihkutus -menetelmällä. Se mahdollistaa suunnittelun ja...
Mikko Heikkilä on ERC Tet Rally Liepajan yleiskilpailun neljäntenä ensimmäisen ajopäivän jälkeen. Eroa kärkeen on 38,4 sekuntia ja kolmas sija...
