OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

caucasian man napping with happy face expression. He is calm.

“Kansallinen univaje on uhka kansantaloudelle” – Työsuhdeunella tuottavuus kasvuun

Tilastojen mukaan noin joka toinen suomalainen ei ehdi palautua riittävästi yön aikana ja on toistuvasti väsynyt seuraavana päivänä. Kärsimme siis kansallisesta univajeesta, joka uhkaa koko kansantaloutta: tuottavuus laskee ja terveydenhoitokulut kasvavat. 

Työsuhdeuni on Vepsäläisen ja Firstbeatin käynnistämä hanke, jonka pyrkimys on parantaa unen ja palautumisen arvostusta suomalaisessa työelämässä.

”Suomalaisyritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta pohditaan juuri nyt monessa pöydässä. Väännetään muutamista kikyminuuteista, muttei kiinnitetä huomiota siihen, miten iso osa suomalaisista tekee töitä alipalautuneena ja väsyneenä”, sanoo Vepsäläisen toimitusjohtaja Jussi Lindholm. ”Yöunta leikkaamalla ei talouden tuottavuus kasva, vaan päinvastoin”, Lindholm summaa.

Väsyneenä ihmisen keskittymiskyky, luovuus ja tehokkuus heikkenevät. Huolimattomuus ja tapaturmariski lisääntyvät. Jo 20 minuutin univaje heikentää suorituskykyämme. Haitat eivät rajoitu vain tuottavuuden laskuun, vaan vaarassa on myös kansanterveys – univaje lisää merkittävästi ylipainon, 2. tyypin diabeteksen, masennuksen ja monien muiden sairauksien riskiä.

”Kun työelämän kiireet kasvavat ja arjen kuormitus lisääntyy, valitettavan usein nipistämme juuri palautumisesta – vaikka pitäisi toimia päinvastoin. Mitä enemmän stressiä elämässä on, sitä enemmän tarvittaisiin myös palautumista”, muistuttaa Heta Warto-Tillander, Firstbeatilta.

Unen ja palautumisen merkitys on jäänyt pimentoon

Vepsäläisen Lindholm huomauttaa, että kansantaloudellisesta ja -terveydellisestä merkityksestään huolimatta riittävä palautuminen ja unen merkitys on jäänyt lähes kokonaan pimentoon poliittisessa päätöksenteossa, vaikka univajeen aiheuttama lasku yhteiskunnalle on mittava. Laskelmien mukaan pelkästään unettomuudesta aiheutuvat suorat hoitokustannukset paisuvat vuositasolla kymmeniin miljooniin euroihin, kansantalouden tuottavuuteen syntyvästä lovesta puhumattakaan. 

Työsuhdeuni-hankkeen tavoitteena onkin saada sekä yhteiskunnalliset päättäjät että yritysjohtajat tiedostamaan käsissä olevan väsymyspommin vakavuus ja ryhtymään toimenpiteisiin sen purkamiseksi.

”Jotta arvostus riittävän palautumisen merkitystä kohtaan kasvaisi, myös me työnantajat tarvitsemme pikaista asennemuutosta”, muistuttaa Lindholm

Yöunet osaksi työhyvinvointia

Työsuhdeuni-hanke tarjoaa suomalaisille yrityksille työkaluja, joiden avulla kannustaa työntekijöitään lepäämään ja palautumaan paremmin osana kokonaisvaltaista työhyvinvointia. Työnantajien näkökulmasta hankkeen porkkana on tietenkin virkeämpien ja tehokkaampien työntekijöiden myötä ennen pitkää kasvuun kääntyvä työn tuottavuus sekä laskuun kääntyvä sairauspoissaolojen ja työterveyskulujen määrä. 

Koska yhdelle parempi palautuminen vaatii lisää uniaikaa, toiselle liikunnan lisäämistä ja jollekin laadukkaampaa sänkyä, on myös tähän tähtäävät työhyvinvointiratkaisut tehtävä aina yksilötasolla, kunkin työntekijän tarpeet huomioiden. Laadukas palautuminen on aina osiensa summa, ja siksi hankkeeseen mukaan lähtevien työnantajien käytössä ovat niin Vepsäläisen uni- kuin Firstbeatin hyvinvointiasiantuntijat. 

”Mittaamalla kehon reaktioita, saamme selville yksilölliset kuormitus- ja palautumistekijät. Tämän jälkeen voimme yhdessä valmentajan kanssa lähteä tekemään pieniä, omaan arkeen sopivia muutoksia. Yritystasolla taas pystymme mittausten avulla tunnistamaan riskitekijät ja kohdentamaan työhyvinvointitoimenpiteet oikein”, kertoo Firstbeatin Heta Warto-Tillander

”Uniergonomian asiantuntijana voimme vaikuttaa siihen, että ihmiset saavat parhaat mahdolliset työkalut käyttöönsä. Mutta koska haluamme aidosti muuttaa myös asenteita, olemme yhdistäneet voimamme maailmanluokan palautumisasiantuntijoiden kanssa”, Lindholm lisää.

Lue lisää: www.tyosuhdeuni.fi