OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Riisipuuro. Herkku, minkä voi myös tehdä esimerkiksi mantelimaitoon.

Kuinka tehdä joulusyömisestä järkevää ja kohtuullista? Vai onko se edes mahdollista?

Riisipuuro. Herkku, minkä voi myös tehdä esimerkiksi mantelimaitoon.

Jouluruuat kuuluvat jouluperinteisiimme hyvinkin tärkeänä osana. Kuin myös joulunjälkeiset “kinkunsulatusjumpat” ja kauhistelu, miten paljon ylimääräistä taas on päässyt joulunpyhinä kertymään. Fiksumpaa olisi varmaankin miettiä näitä asioita jo jouluruokia hankittaessa. Melko pienilläkin valinnoilla voi helposti muuttaa menua terveellisempään suuntaan. 

Maltilliset annoskoot ja monipuolisuus on valttia myös jouluruokailussa.

Joululaatikot voi hankkia useasta eri paikasta ja paljon juureksia sisältävät laatikothan ovat mitä mainiointa ruokaa, kun vaan voin ja kerman käyttö valmistettaessa on pysynyt kohtuudessa. Nykykinkutkin ovat vähärasvaista porsaanlihaa, eivätkä aiheuta jouluruokailussa mitään suurta katastrofia. Kastikkeen käyttö on itsestä kiinni. Useinhan juuri niissä piilevät ne suuret kalorimäärät. Jouluisen riisipuuron syönti kohtuudella ei ole mikään epäterveellinen herkku, kunhan sen kanssa ei käytetä hirveää määrää sokeria tai mahdolliseen luumukiisseliin ei lisätä suurta määrää sokeria. Riisipuuron voi valmistaa myös mantelimaitoon ja perus puuroriisin sijaan voi käyttää täysjyväriisiä tai ohraa. 

Joulunpyhien välipalat voivat olla esimerkiksi kauniisti asetellut hedelmät.

Joulupöydässä suositut uunijuurekset ovat terveellistä ja hyvää syötävää ja vaihtelun ja maistuvuuden vuoksi niiden mausteena voi käyttää erilaisia itämaisia mausteita. Itämaisesti voi maustaa myös erilaisia keventäviä salaatteja. Salaateista saa monipuolisia ja ruokaisia lisäämällä niihin pähkinöitä, granaattiomenan siemeniä ja muita hedelmiä. Terveellinen ja maittava osa jouluruokaa ovat myös graavit kalat ja muut kalaruuat. Ne kelpaavat myös joillekin joulupöydän vegetaristeille. 

Jouluaaton iltapala: ruisleipää, uunilohta ja avokadoa.

Mitä vain jouluna syötkin, ota nyrkkisäännöksi annoksen monipuolisuus ja se, että lautasellasi on enimmäkseen kevyitä ihanuuksia; juureksia ja salaattia. Myös kuitujen saanti on tärkeää. Kinkku ja kalkkuna sisältävät yleensä runsaasti suolaa, joten vältä turhaa suolan lisäämistä muihin ruokalajeihin. Ruokailutottumuksissa niin jouluna kuin muutenkin, on tärkeää, että syö hitaasti, niin kylläisyyden tunteen huomaa ajoissa. Hyvä tapa jouluna on kokoontua rauhassa, useamman kerran päivässä syömään yhdessä, ja näin jättää itse annoskoot pienemmäksi. Myös aterioiden väliset napostelut kannattaa minimoida. Kaikessa kohtuus ratkaisee, eikä joulusyöminenkään montaa päivää kestä. Keho ja mieli voivat paremmin, kun yrität pitää myös joulun aikaan huolta terveellisemmistä valinnoista ja syödä kohtuudella. Vireystaso kun laskee huomattavasti ahmimisesta ja liian rasvaisesta ja sokeripitoisesta syömisestä. 

Ja entäs sitten joulujuominen? Glögiä terästettynä ja punaviiniä joulupöydässä? Lasi punaviiniä jouluaattona on ihan hyvä perinne, mutta mitään alkoholin juomista ei kannata aloittaa liian aikaisin, ettei joulu mene pilalle sen vuoksi. Maksa polttaa sokerin ennen alkoholia, joten esimerkiksi syömäsi suklaat tekevät sen, että kaikki nauttimasi alkoholi pysyy elimistössäsi pidempään. Viini ja kirkkaat aperitiivit ovat kalorikannalta parempia vaihtoehtoja kuin tehdä sokerisia erikoisdrinkkejä tai juoda kermapohjaisia alkoholeja. Joulun aikaan ei kannata unohtaa liikkumistakaan kokonaan. Lyhyt kävelylenkki silloin tällöin juhlahumun keskellä virkistää mieltä ja pitää aineenvaihdunnan liikkeellä. 

Jouluruuan kanssa nautitaan usein myös alkoholia. Kannattaa muistaa, että monet alkoholijuomat ovat varsinaisia kaloripommeja.

Forever -kuntoklubi on laatinut oman ehdotuksensa terveellisestä jouluruuasta kuntosalitreenaajalle. Heidän ehdotuksiaan hyviksi vaihtoehdoiksi joulupöytään ovat: kala, katkaravut, silli ja mäti, rosolli ja salaatit, kananmuna ja herneet, keitetyt perunat tillillä sekä porkkana-, peruna-, lanttu- tai bataattipyree. He muistuttavat, että on hyvä kiinnittää huomiota tarjottaviin ja syödä sopivassa suhteessa proteiinia ja hiilihydraatteja. Runsas kalankäyttö on suotavaa ja kevyempi riistaliha on hyvä vinkki joulupöytään. Kasvissyöjät korvaavat kinkun seitakinkulla.

Hyvää ja maistuvaa joulua!

Kuntoilla voi myös joulunpyhinä. Jos ei salille tule lähdettyä, niin kävelylenkitkin tekevät hyvää ja laittavat aineenvaihdunnan liikkeelle.