Aksel Kankaanranta voitti eilen Tampereella järjestetyn UMK-finaalin ja on nyt Suomen euroviisuedustaja. Suomea Rotterdamissa toukokuussa järjestettävään kilpailuun Aksel Kankaanranta lähtee edustamaan kappaleellaan Looking Back. Finaalitaisto oli varsin tiukka ja toisen paikan kilpailussa sai ennakkosuosikiksi rummutettu Erika Vikman.
Kansainvälisen raadin ja yleisön antamien äänten yhteenlaskettu pistesaldo Kankaanrannalla oli 170 ja toiseksi tulleella Vikmanilla pisteitä oli yhteensä 157. Kankaanranta kiilasi niukasti Vikmanin ohi yleisöäänissä ja lopulta kaksikon välille jäi eroa siis vain vaivaiset 13 pistettä.
Edustaja valittiin pisteillä, jotka tulevat puoliksi yleisöäänistä ja puoliksi kansainvälisen raadin äänistä. Kansainvälisen raadin muodostaa vuosittain 32 muusikkoa ja euroviisufania kahdeksasta Euroopan maasta: Ruotsista, Bulgariasta, Espanjasta, Virosta, Isosta-Britanniasta, Venäjältä, Saksasta ja Hollannista.
Uuden musiikin kilpailun finaalissa Suomen euroviisuedustajan paikasta kisasivat kappaleillaan:
Aksel Kankaanranta – Looking Back
Tika – I Let My Heart Break
Erika Vikman – Cicciolina
F3M – Bananas, Sansa – Lover View
Catharina Zühlke – Eternity
Jatka lukemista
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia
Beyond the Sun – Death’s-Head And The Space Allusion on julkaissut toisen singlen myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta kakkosalbumiltaan
Espoolainen Sludge-jyrä Earthblood julkaisi musiikkivideon ja EP:n Primal Fury!