OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Festarikesä näyttää yhä synkemmältä – Turku suosittaa perumaan kaikki kesän 2020 massatapahtumat

Tulevan kesän festareiden kohtaloa odotetaan jännityksellä, sillä niiden toteutumisesta ei ole vielä varmuutta vaikkakin festarijärjestäjät ovat vielä toistaiseksi vaakutelleet omien tapahtumien olevan turvassa. Hallitus ei ole antanut mitään suoraa ohjeistusta taikka kieltoa, mutta YLE uutisoi aiemmin tänään, että Turku suosittaa tapahtumanjärjestäjiä perumaan kaupungin alueella olevat massatapahtumat kesä- ja heinäkuulta.

Turun kaupunginhallituksen tiistainen päätös on kuitenkin vasta suositus, eikä järjestäjien tarvitse vielä sen perusteella tehdä ratkaisuja. Kaupunginhallitus on kuitenkin linjannut, että tapahtumat vapautetaan maavuokrista ja muista maksuista, sekä jo maksetut maksut palautetaan.

Turussa järjestetään kesällä esimerkiksi jokavuotiset Ruisrock- ja Down By The Laituri -festivaalit, sekä kesäkuulle on suunniteltu myös loppuunmyyty NOFX, Pennywise ja Circle Jerks- yhtyeiden tähdittämä Punk In Drublic -tapahtuma. Vanhalla suurtorilla järjestettävä Kesärauha tapahtuma on jo kuitenkin tehnyt päätöksen siirtyä suosiolla elokuulle ennen tätä kaupunginhallituksen päätöstä.

Ilta-Sanomien haastattelema infektiosairauksien erikoislääkäri ja tutkija Jukka Lumio uskoo, ettei kesäfestivaaleille tulevana vuotena tulla mitä todennäköisimmiten pääsemään. Lumio kommentoi IS:lle asiaa seuraavasti:

”Minä en usko, että kesällä festareita järjestetään. Ja jos päättäjät näkevät asian samoin, tulisi heidän mielestäni kertoa siitä jo nyt. Silloin ihmiset voisivat asemoitua siihen, että syksyllä pääsee taas tapahtumiin. Järjestäjät puolestaan saisivat ratkaisun, eivätkä joutuisi elämään epätietoisuudessa.”