OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Helsinki on kotimaan matkailun kesän ykköskohde

Kesälomailijan kannattaa Helsingissä suunnata ainakin Senaatintorin helsinkiläistä ruokakulttuuria esittelevälle uudelle terassille ja houkutteleviin saarikohteisiin. 

Helsinki on tänä kesänä kotimaan matkailun ykköskohde. Kaupunki on hiljentynyt kansainvälisen matkailun hiipumisen myötä, ja poikkeuksellinen tilanne antaa kotimaan matkailijoille mahdollisuuden lomailla pääkaupungin kohteissa huolettomasti ja ilman ruuhkia.

“Helsingissä on niin kaupunkia kuin merta ja metsääkin. Kaupungin kulttuuritarjonta jatkuu vilkkaana läpi kesän ja vaihtoehtoja riittää. Liikkuva matkailuneuvontamme eli Helsinki Helpit palvelevat keskustan alueella läpi kesän ja neuvovat kotimaisille matkailijoille suosittujen klassikkokohteiden lisäksi myös vähemmän tunnettuja Helsingin helmiä. Olemme koonneet MyHelsinki.fi -sivustolle laajan ja inspiroivan kattauksen paikallisten suosituksia kesäiseen Helsinkiin”, Helsingin kaupunkimarkkinointiyhtiön Helsinki Marketingin toimitusjohtaja Laura Aalto kertoo.

Kaupunkiin on helppo saapua mistä päin Suomea tahansa ja oman auton voi pysäköidä helposti edullisiin tai kokonaan maksuttomiin liityntäpysäköintipaikkoihin, joista on nopea yhteys keskustaan. Oman matkailuauton kanssa voi majoittua Rastilan leirintäalueelle lyhyen metromatkan päähän kaupungin keskustasta. Tänä kesänä Helsingissä on satsattu erityisen paljon myös turvallisuuteen.

“Helsinki haluaa panostaa turvallisuuteen. Kaupunki on täsmentänyt ohjeistusta tapahtumajärjestämisestä turvallisuusnäkökulmasta. Työ entistä kattavamman turvallisuusohjeistuksen luomiseksi jatkuu edelleen, ja sitä tehdään tiiviissä yhteistyössä Helsingin matkailu- ja tapahtuma-alan yritysten kanssa. Tavoitteena on luoda yhtenäinen ohjeistus, jotta turvallisuuden tunne säilyy koko kaupungissa vierailun ajan”, Helsingin kaupungin elinkeino-osaston erityissuunnittelija Jukka Punamäki kertoo. 

Valokuvaaja: Julia Kivelä


VINKKEJÄ KESÄISEEN HELSINKIIN

Tämän kesän suosikkikohteita Helsingissä ovat historialliselle Senaatintorille aukeava 16 ravintolan terassikokonaisuus, rosoisen kaupunkikulttuurin keitaat Teurastamo ja Suvilahti sekä ihanat merelliset kohteet ja luontopolut. Helsingissä voi nauttia kesästä kaipasi sitten kaupungin sykettä tai luonnon rauhaa!

Helsingissä meri ja luonto on aina lähellä

Helsinki kuuluu niihin harvoihin maailman pääkaupunkeihin, joissa todellinen luonto on läsnä joka paikassa. Vehreiden puistojen ja luontopolkujen lisäksi Helsingin alueella on yhteensä jopa noin 300 saarta, joista monille pääsee seilaamaan yhteysaluksilla ja osaan voi jopa kävellä siltoja pitkin.


“Helsingin saaristo palveluineen tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja kesäpäivien viettoon. Itse kesälomalaisena hyppäisin Kauppatorilta vesibussiin ja suuntaisin lounaalle Lonnan terassille. Sieltä jatkaisin matkaa Suomenlinnaan tutustumaan merilinnoituksen historiaan ja museoihin. Herkuttelisin illallisen yhdessä Suomenlinnan monisravintoloista, jonka jälkeen suuntaisin takaisin Lonnaan nauttimaan yleisen saunan pehmeistä löylyistä, auringonlaskusta ja kaupungin siluetista. Mikä olisikaan parempi kokonaisuus nauttia kesäpäivästä pääkaupungissa”, Lonnan saarta isännöivän Fregatti Oy:n toimitusjohtaja Ville Wäänänen kuvailee. 

Helsingin omaleimainen kaupunkikulttuuri 

Helsingistä löytyy luonnon lisäksi myös kaupungin sykettä ja omaleimaista kaupunkikulttuuria. Senaatintorille kohoava kaupunkikeidas on tämän kesän kohtauspaikka, jonka lisäksi kotimaan matkailijan kannattaa tutustua ainakin ikoniseen keskustakirjasto Oodiin sekä kansainvälistäkin kiinnostusta herättäneeseen Amos Rex -taidemuseoon. Lisäksi lomailijan kannattaa fiilistellä ainakin kaupungin monia ravintoloita, omaperäisiä kahviloita, kiehtovia kaupunginosia keskustan ulkopuolella ja korkeatasoisia museoita. Helsingissä on helppo liikkua kävellen tai pyörällä.
 
Majoituspaikoista ei Helsingissä ole tänä kesänä pulaa, ja upeat hotellit ympäri kaupunkia odottavat matkailijoita saapuvaksi. Miniloma Helsingissä on virkistävä vaihtoehto kesälomalle niin kaupungissa asuville kuin muualta tulevillekin. 

Lapsiperheiden Helsinki 

Helsinki on lapsiperheiden kestosuosikkeja pullollaan ja tekemistä riittää, vaikka aamusta iltaan. Linnanmäen, Korkeasaaren, Suomenlinnan ja Heurekan lisäksi keskustan lukuisat leikkipuistot, uimarannat ja maauimalat, retkikohteet sekä hauskat museot saavat koko perheen viihtymään.

Lisää inspiraatiota kesälomareissulle Helsinkiin löytyy osoitteesta www.myhelsinki.fi.