OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Suomessa kuvattu elokuva I Remember saa ensi-iltansa jouluna Kiinassa

Suomessa kuvattu kiinalainen elokuva I Remember tuo Suomelle valtavaa positiivista näkyvyyttä koronapandemian keskellä. Elokuvan ympäristönä toimii puhdas ja koskematon luonto Lapissa sekä kaupunkikulttuuria huokuva Helsinki. Suomeen tuotantoyhtiö päätyi kuvaamaan Business Finlandin myöntämän audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen myötä.

Romanttinen draama I Remember seuraa kahden työkaverin tarinaa heidän työmatkallaan Suomeen. Helsingistä heidän matkansa jatkuu useisiin paikkoihin Lapissa, mukaan lukien Rovaniemelle, Kemijärvelle ja Kittilään. Elokuvaa kuvattiin Suomessa alkutalvesta 2020.

Elokuvassa näyttelevät Kiinassa huippusuosittu Angelababy (Mojin: The Lost Legend, General and I) ja Hongchi Lee (Love You Forever, Thanatos, Drunk)) sekä vierailevassa roolissa itse Joulupukki. Angelababylla on Instagramissa yli kahdeksan miljoonaa seuraajaa ja Forbes China on listannut hänet vuonna 2020 Kiinan julkkislistan sijalle 16. Elokuva tulee saamaan isoa näkyvyyttä Kiinassa, etenkin päänäyttelijättären ansiosta.

Kansainvälisen produktion tuleminen Suomeen ei ole sattuman kauppaa, vaan vahvan lokaatiomarkkinoinnin ja alueellisen yhteistyön tulosta.  Kuvausmaan valintaan vaikutti vahvasti Business Finlandin tuotannolle myöntämä audiovisuaalisen alan tuotantokannustin.  Tuotantoyhtiö oli jo aiemmin tutustunut kuvauspaikkoihin Lapin elokuvakomission vieraana. Elokuvan tuotannossa partnereina olivat mukana Helsinki Marketing, Helsingin kaupunki ja Lapin elokuvakomissio.

– Business Finlandin AV-kannustin luo taloudellisen insentiivin tulla Suomeen, ja haluamme tulla tunnetuksi turvallisesta, toimivasta ja tehokkaasta tuotantopalvelukokonaisuudesta. Näin merkittävän tuotannon saaminen Suomeen on erinomainen esimerkki siitä, kuinka Suomen kaltaisessa ammattitaitoisessa, matalan hierarkian maassa saadaan yhteistyöllä isoa aikaiseksi.

Elokuva- ja sarjatuotannot hyötyvät rahoituksen lisäksi Suomessa samoista asioista kuin kansainväliset matkailijatkin: meillä on tarjota luonto- ja erämaakohteita sekä raikkaita kaupunkimiljöitä, joihin pääsee helposti toimivan infrastruktuurin ansioista, toteaa Finland Promotion Servicen johtaja Paavo Virkkunen Business Finlandilta. 

I Remember -elokuvan on ohjannut Nan Zhou, ja se saa ensi-iltansa Kiinassa 24. joulukuuta 2020. Vuosi 2020 on myös Suomen ja Kiinan 70-vuotisten diplomaattisuhteiden juhlavuosi. Elokuva auttaa pitämään Suomen kiinalaisten mielissä ja kannustaa matkustamaan tänne, kun maailmantilanne sen taas sallii.