OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Suomen kautta aikojen eniten levyttänyt studiomuusikko Heikki Laurila, 86, on menehtynyt

Suomen historian tuotteliain studiomuusikko, kitaristi Heikki Laurila on kuollut Nizzassa 86-vuotiaana. Kouvolassa varttunut Laurila opetteli kitaransoiton pääasiassa itsenäisesti ja kirjekurssin avulla. Hän teki parikymppisenä jazzkitaristina ensimmäisen levytyksensä vuonna 1957.

Laurila käytti urallaan pääasiassa Gibson ES-175-, Fender Stratocaster- ja Gibson Les Paul -kitaroita, sekä näiden lisäksi hän myös soitti myös sujuvasti mandoliinia ja banjoa. Laurila vaikutti lukuisissa yhteissä kuten Heikki Laurila Trio, Janatuisen Jatsiyhtye, Jazz Society Big Band, Rautalanka Oy, The Chlorophyllies, The Modangos, The Vostok All-Stars sekä Valastones.

Tekijänoikeusjärjestö Gramexin mukaan Laurila soittaa yhteensä 7 272 levytyksellä ja hänen soittoaan kuullaan esimerkiksi Uuno Turhapuro -elokuvien wah-wah-pedaalilla efektoiduissa kappaleissa. Laurila jäi eläkkeelle vuonna 2000 ja luopui samalla ammattimaisesta kitaransoitosta pysyvästi. Hänet palkittiin vain hieman aiemmin vuonna 1999 Pro Finlandia -mitalilla.

Laurila muutti eläkkeelle jäätyään vaimonsa kanssa Nizzaan Ranskaan asumaan talvikausiksi ja kesät perhe vietti Sulkavalla. Laurilan vaimo Ritva Mustonen oli laulusolisti ja merkittävä tekijä musiikkipedagogiikan saralla aina 60-luvulta eteenpäin ja tytär Mari Laurila tuli jo kolme vuotiaana tunnetuksi Aja hiljaa, isi -hitistä sekä myöhemmin Peppi Pitkätossu -kappaleen levyttäjänä.