OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Kuva: Pasi Liesimaa

Henna Uoti sairastui koronaan ja teki siitä biisin: “Elämäni raskain, mutta myös opettavaisin vuosi”

Laulaja Henna Uotin vuoteen on mahtunut paljon. Häin sairastui pitkittyneeseen koronaan ja teki siitä kappaleen. Jo kauan ennen sitä hän unelmoi siitä, että saisi auttaa ja lohduttaa ihmisiä musiikilla.

Henna Uoti ehti työskennellä sairaanhoitajana 13 vuoden ajan, ennen kuin hänen uransa lähti aivan uusille poluille.

– Kun isä menehtyi kahdeksan vuotta sitten, irtisanoidun niistä hommista, koska ymmärsin, että halusin tehdä jotain luovempaa. Silloin opiskelin elämäntapavalmentajaksi ja sitä kautta löytyi pikku hiljaa jälleen se minun luovuuteni, Henna muistelee OHO Live TV:n haastattelussa.

Henna ei itsekään tiedä, miksi matka oman intohimon pariin kesti niin kauan. Esiintymisestä hän on nauttinut jo pienestä saakka.

– Jostain syystä hautasin ne haaveet aika nuorena, mutta tuossa kolme, neljä vuotta sitten, toisen lapseni syntymän jälkeen koin herätyksen, että hei, mä haluan alkaa laulajaksi. Uskon, että olin vasta silloin siihen valmis, hän toteaa.

Ponnahduslauta Voice of Finlandista

Henna nähtiin vuonna 2019 suositussa The Voice of Finland-kilpailussa. Nainen myöntää osallistumispäätöksen tapahtuneen hetken mielijohteesta ja tie televisio-ohjelmassa jäi lopulta lyhyeksi.

– Olen sellainen ihminen, että kun saan jotain päähäni, haluan tehdä sen heti. Olin ylpeä omasta suorituksestani, mutta ehkä olisin voinut siirtää osallistumistani vielä vuodella eteenpäin. Se oli kuitenkin opettavainen kokemus, että valmistaudu huolella. Sain kokemuksesta lisää voimaa ja päätin, että tämä ei todellakaan jää tähän.

Ja eihän se jäänytkään. Kilpailun jälkeen Henna otti yhteyttä edesmenneeseen Olli Lindholmiin, yhteen sarjan tuolloisista tähtituomareista.

– Kaksi viikkoa ennen Ollin kuolemaa laitoin hänelle viestiä, että olisiko sinulla suositella ketään tuottajaa, joka voisi tehdä biisejä. Hän oli hirmu myötämielinen ja auttavainen. Hän suositteli Petri Someria, joka on nämä minun biisini nyt säveltänyt ja tuottanut. Ilman Ollia en olisi Petriä löytänyt. Näin jälkikäteen uskonkin, että Voicen tarkoitus oli, että sain löytää Petrin ja olen siitä hyvin kiitollinen, Henna kertoo.

Osaavien ammattilaisten kanssa Hennan ura eteni nopein harppauksin ja ensimmäiset omat kappaleet julkaistiin Spotifyssa. Sanoitusten takaa löytyvät Sana Mustonen ja Sanna Häkkinen, mutta seuraavaksi Henna haluaa itse tarttua kynään. Kappaleiden sanoittaminen on hänen seuraava unelmansa. Henna tunnustaa olevansa tunteellinen ihminen ja haluaa myös musiikkinsa välittävän vahvoja tunteita.

– Uskon että kappaleisiin tulee lisää syvyyttä, kun saan itse ammentaa sisimmästäni. Toki seison myös näiden sanoitusten takana. En voisi laulaa kappaleita, joiden sanomaan en usko. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, haluan musiikillani auttaa, hoitaa ja lohduttaa ihmisiä. Varmaankin siellä siintää taustalla sairaanhoitaja- ja life coach-asenteeni.

Korona yllätti

Pandemia ja sen mukaan tuomat rajoitukset ovat olleet viihdealalle kova isku. Joidenkin keikkojen peruuntumista lukuun ottamatta Henna kertoo selvinneensä vuodesta ammatillisessa mielessä suhteellisen kuivin jaloin.

– Olen saanut keskittyä biisien tekemiseen. Olen tehnyt vuoden aikana aika nopeaankin tahtiin uutta musiikkia. Kun vihdoin pääsee keikkailemaan, onpa ainakin kappaleita, joita esittää, hän toteaa.

Helppo vuosi ei missään nimessä ole ollut. Viime elokuussa Henna itse sairastui koronaan. Siitä tuli pitkittynyt, niin sanottu long covid.

– Ihan kuumeella se lähti. Siinä vaiheessa, kun mieheni Kari oli jo paranemaan päin, itselläni kymmenentenä päivänä kunto huononi. Jouduin keuhkokuumeen takia sairaalaan, jossa vietin viikon ja kävin sinä aikana todella syvissä vesissä. Pakokauhu ei kuitenkaan iskenyt, vaan ajattelin että näin sen kuuluu mennä, hän muistelee.

Kun pahin oli takana päin, Henna tiesi heti, että kokemus piti saada jaettua musiikin kautta.

– Niin syntyi Heräsin henkiin. Heti kun kykenin puhumaan ja jaksoin nousta sängyn laidalle istumaan, soitin Petrille, että haluan tehdä biisin tästä tunteesta, hän kertoo.

Nyt Hennan oireet ovat jatkuneet kymmenen kuukautta. Samaan aikaan hän on yrittänyt työstää uusia kappaleita studiossa ja hoitaa 4- ja 6-vuotiaita poikiaan. Kaupassa käynti on ollut hänen suurin fyysinen saavutuksensa. Yleiskunnon heikkeneminen on pakottanut hidastamaan tahtia.

– Olen positiivinen luonne, mutta kyllä huonoina päivinä on itkua väännetty, kun se kipu, kolotus ja väsymys ovat niin kokonaisvaltaisia. En ole oma itseni. Olen täysillä elävä ihminen ja nyt olen kodin vankina, kun en jaksa joinakin päivinä nousta sängystä. Kyllä se vetää hiljaiseksi. Se on henkisesti raskasta, mutta yritän ajatella positiivisesti. Hyvinä päivinä en suostu miettimään koko koronaa ja musiikista saan aina voimaa, Henna sanoo.

Hennalla on vahva usko siihen, että korona selätetään ennemmin tai myöhemmin. Sillä välin hän pitää katseensa tiukasti tulevassa ja valmistautuu päivään, jona keikkailu on taas mahdollista. Kekkosen kanssa tehty uusi kappale, Jos sua ei ois, tuli ulos aiemmin tällä viikolla ja seuraavaksi Henna aikoo äänittää kesämusiikkia studiolla.

– Suunnitelmallisuus auttaa pitämään liekkiä yllä. Kyllä kaikella on tarkoitus, pitää vain miettiä, mikä tarkoitus tälläkin sitten on. Vielä se ei ole minulle selvinnyt. Kunhan tästä long covidista selviän ja pääsen kymmenen kilsan lenkille, niin ei ole mitään, mitä tässä elämässä harmittelisin. Tämä on ollut elämäni raskain vuosi, mutta myös opettavaisin ja antoisin.