OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Viisi stressitekijää, jotka vahingoittavat ihoasi

On täysin mahdotonta välttää kaikkia niitä asioita, jotka voivat vahingoittaa ihoamme. Ihon ikääntyminen, kuten ikääntyminen yleensäkin, on osa elämän luonnollista kulkua, eikä sitä vastaan tarvitse taistella. On kuitenkin monia tekijöitä, jotka nopeuttavat ikääntymisen merkkien ilmestymistä. Terve iho hehkuu iästä riippumatta, mutta stressaantunut iho näyttää epätasaiselta ja elottomalta. Poosh listasi viisi ihon pahinta vihollista, jotka saavat ihon ikääntymään ennen aikojaan. Tämän viisikon välttäminen auttaa varmistamaan, että ihosi on parhaassa mahdollisessa kunnossa vielä vuosikymmenienkin päästä.

Aurinko

Aurinko voi kohottaa mielialaa ja säteet tarjoilevat kehollemme elintärkeän annoksen D-vitamiinia. Iho ei kuitenkaan nauti liiallisesta auringossa paistattelemisesta. Kuten jo tiedämmekin, UV-säteily voi aiheuttaa ihosyöpää, mutta jo paljon aiemmin se aiheuttaa ihon ennenaikaista ikääntymistä. Ihon kimmoisuuden katoaminen, elottomuus, pigmenttihäiriöt ja lopulta rypyt ovat merkkejä siitä, että auringossa on tullut oleiltua liikaa. Lisäksi monen ihonhoitorutiiniin kuuluu nykyään ainesosia, jotka herkistävät ihoa auringolle. Esimerkiksi retinoli ja kuorivat hapot voivat saada ihon reagoimaan auringossa entistä herkemmin.

Vaatetus, korkeakertoimiset SPF-tuotteet ja varjossa pysytteleminen suojaavat ihoa auringon vahingoilta.

Nestehukka

Nestetasapainosta huolehtiminen on tärkeää monestakin syystä, mutta jo pienikin nestevajaus näkyy nopeasti ihossa. Kuiva iho näyttää elottomalta ja pienet juonteet tulevat esiin. Erittäin kuiva iho voi jopa hilseillä.

Jatkuva nestehukka aiheuttaa ajan kanssa ihon ennenaikaista ikääntymistä, kuten juonteiden syvenemistä ja kimmoisuuden katoamista. Lisäksi, kun iho kärsii kuivuudesta, myös sen luontainen suojakyky heikkenee. Tällöin iho on paljon alttiimpi ympäristötekijöiden, kuten ilmansaasteiden ja auringon, vaaroille. Muista siis nauttia päivittäin riittävästi vettä ja suosi ihoa kosteuttavia ruokia, kuten kurkkua, vesimelonia ja vihreitä kasviksia.

Tuoksut

Monet hajusteet, mukaan lukien eteerisistä öljyistä valmistetut tuoksut, voivat ärsyttää ihoa. Etenkin herkälle iholle tuoksut voivat aiheuttaa allergista kosketusihottumaa, valoherkkyyttä ja palovammoja. Synteettiset tuoksut sisältävät usein lukuisia ainesosia ja moni tulee huomaamattaan käyttäneeksi lukuisia tuoksuja sisältäviä tuotteita päivittäin. Silloin kemikaalikuorma saattaa kertyä niin suureksi, että iho alkaa reagoida. Ja vaikka eteeriset öljyt olisi valmistettu luonnollisista ainesosista, voivat nekin ärsyttää ihoa hyvinkin voimakkaasti. Niitä ei suositellakaan käytettäväksi iholla laimentamattomana.

Kuoriminen

Kuoriminen silloin tällöin auttaa pitämään ihon hehkuvana, mutta kuorivien aineiden kanssa on harjoitettava malttia. Ihosta riippuen kuoriminen tulisi yleensä rajoittaa kertaan tai kahteen per viikko. Jos ihoa kuoritaan liian usein tai liian rajuilla tuotteilla, sen luontainen mikrobiomi järkkyy ja sen suojakyky heikkenee.

Monet iho-oireet, kuten tulehdukset, ihottumat ja ihoärsytys, johtuvat usein juuri ihon oman suojavaipan järkkymisestä. Iho korjaantuu ajan kanssa, mutta jos kuorimme ihoa koko ajan, ei se ehdi toipua. Yli-innokkaan kuorimisen sijaan ihonhoidossa tulisikin pyrkiä pitämään iho tasapainossa.

Sokeri

Jokaisen sokerihammasta kolottaa silloin tällöin, eikä satunnaisista herkuista tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Runsaasti prosessoitua sokeria sisältävä ruokavalio voi kuitenkin aikaansaada monenlaista tuhoa elimistössä ja iholla. Sokeri hidastaa kollageenin tuotantoa ja edistää näin juonteiden syntymistä ja ihon veltostumista. Lisäksi sokerin liiallinen nauttiminen voi pahentaa tulehduksellisia iho-ongelmia, kuten aknea. Muista siis rajoittaa sokerin nauttiminen juhlahetkiin.

Lähde: Poosh