OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Honza Fronek/Rally-Mania.cz

Heikkilä maaliin Espanjan MM-rallissa – “Opimme valtavasti”

Mikko Heikkilä, 29, on sijoittunut WRC3-luokan kymmenenneksi Espanjan Kataloniassa ajetussa WRC RallyRACC Rally de Espanassa. Epäonninen viikonloppu toi nurmijärveläiskuljettajalle paljon oppia asfaltilla ajamisesta. Heikkilä on myös tyytyväinen erikoiskoeaikoihinsa sekä kauteen 2021 kokonaisuudessaan.

Heikkilän asfalttidebyytti ei jatkanut kolmen WRC3-luokan podiumin putkea. Perjantaina rengasrikon ja lauantaina keskeyttänyt Heikkilä ajoi sunnuntain viimeisen ajopäivän superrallisäännön turvin.

Heikkilän uran ensimmäinen asfalttiralli alkoi perjantaina avauserikoiskokeen kahdeksanneksi nopeimmalla ajalla. Aamun toisella erikoiskokeella Heikkilä oli kuudenneksi nopein ja lenkin viimeiseltä erikoiskokeelta numero kolme tuloksena oli neljäs sija. Huoltotauolle tultaessa Heikkilä oli luokassaan kuudentena.

– Ihan kohtuullisesti tuli. Ero R5-autojen kärkeen on pienempi kuin mitä etukäteen odotin. Mitään älytöntä tulospainetta meillä ei ole, tärkeintä on kehittyä asfaltilla ajamisessa, Heikkilä kommentoi

Iltapäivän aikana aamun erikoiskokeet ajettiin toistamiseen. Erikoiskokeella neljä Heikkilä ja kartanlukija Topi Luhtinen, 26, olivat seitsemänneksi nopeimpia, mutta seuraavalla erikoiskokeella kärsitty rengasrikko pudotti heidät luokan kymmenenneksi. Päivän päättäneellä erikoiskokeella kuusi Heikkilä oli seitsemäs ja luokassaan kymmenentenä.

– Viidennen erikoiskokeen rengasrikko oli ikävä lopetus tälle päivälle. Muut lenkin erikoiskokeet tulivat puhtaasti ja hyvällä rytmillä, hän toteaa.

Lauantain toinen ajopäivä alkoi avauserikoiskokeen seitsemänneksi nopeimmalla ajalla. Aamun toisella erikoiskokeella Heikkilä oli viides. Erikoiskoe numero yhdeksän, El Montmell 1, kuitenkin keskeytti Heikkilän kilpailun.

– Ymmärsin nuotin nopeammaksi kuin se todellisuudessa oli, vaikka Topi sanoi sen juuri kuten pitikin. Jarrutus jäi liian myöhäiseksi ja keula osui puuhun. Ollaan kunnossa Topin kanssa. Pahoittelut yhteistyökumppaneille, tukijoille sekä tiimille.

TGS:n mekaanikot saivat auton kuntoon illan aikana ja Heikkilä jatkoi kilpailua sunnuntaina superrallisäännön turvin. Heikkilän tavoitteena sunnuntain neljälle erikoiskokeelle oli kilometrien kartuttaminen asfaltilla.

Heikkilä aloitti päätöspäivän aamuhämärässä ajetun erikoiskokeen 14 kuudenneksi nopeimmalla ajalla. Aamun lenkin toisella erikoiskokeella Heikkilä oli viides.

– Tultiin turvallisesti läpi. Ensimmäisen pätkän otin varovasti, soraa oli noussut tielle aika paljon ja ei saatu lisävaloja asennettua eilisestä ulosajosta johtuen. Yrityksen puutteesta ei voi syyttää, tultiin hyvällä rytmillä varsinkin toinen pätkä.

Aamulla ajetut erikoiskokeet ajettiin sunnuntaipäivän aikana toistamiseen läpi. Viimeistä edeltävällä erikoiskokeella Heikkilä oli kolmas ajaen kilpailunsa korkeimman sijoituksen. Viimeisellä Power Stage-erikoiskokeella Heikkilä kärsi toisen rengasrikon häviten liki kolme minuuttia rengasta vaihtaessa. Sijoitus sekä Power Stagella että WRC3-luokan tuloksissa oli kymmenes.

– Toiseksi viimeinen pätkä tuli hienosti ja virheettä. Jonkin verran olivat edellä ajaneet taas nostaneet soraa tielle,ja aloin päästä käsiksi siihen, miten sorauraan ajetaan ja leikataan. Viimeinen erikoiskoe käynnistyi hyvällä rytmillä, mutta irtokivi puhkaisi takarenkaan ja jouduttiin se vaihtamaan erikoiskokeella.

Heikkilän WRC RallyRACC Rally de Espana ei mennyt nurmijärveläisen suunnitelmien mukaan, mutta positiivisia asioita asfalttidebyytistä oli löydettävissä.

-Tuloksellisesti täältä ei jäänyt oikeastaan paljoakaan käteen, mutta opimme valtavasti asfalttiajosta. Puhuimme Topin kanssa ennen viimeistä erikoiskoetta, että jos voisimme aloittaa rallin perjantaina uudestaan, niin tekisimme monta asiaa eri tavalla ajamisen sekä auton säätämisen suhteen. Erikoiskoeajat virheettömillä pätkillä olivat hyviä, ja se antaa toivoa vauhdin nousemisen suhteen, mikäli päästään vielä asfaltilla ajamaan. Suoritukseen kokonaisuutena en kuitenkaan ole virheiden takia tyytyväinen.

Heikkilän vuosi 2021 on sisältänyt tuloksellisesti SM1-luokan hopeamitalin sekä kaksi kolmatta ja yhden toisen Sijan WRC3-luokassa. Espanjan MM-rallin toteutuminen oli nurmijärveläiselle iso askel.

– Älyttömän isot kiitokset kaikille, jotka olivat mukana toteuttamassa Espanjan kisaa vielä tähän kauden loppuun. Oli valtavan hieno juttu, että päästiin asfalttia ajamaan… Vuoteen mahtui hyviä ja huonoja hetkiä ja osa tavoitteista täyttyi ja osa jäi täyttymättä, hän päättää.

Mikko Heikkilä Racing -tiedotus