OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Teemu Asunmaa ja kartanlukija Ville Mannisenmäki Arctic Lapland Rallyssä. Kuva: Hannu Rainamo/Hannuphoto

Asunmaa takaa-ajoasemasta Tunturi-rallin päätöspäivään

Teemu Asunmaa on Arctic Lapland Rallyn ensimmäisen ajopäivän jälkeen SM1-luokassa toisena. Eroa kärkeen on 10,8 sekuntia. Rallin toisena ajopäivänä lauantaina ajetaan 135,16 erikoiskoekilometriä.

Teemu Asunmaa, 34, kartanlukijansa Ville Mannisenmäen, 26, kanssa, ovat SM-rallikauden avanneessa Arctic Lapland Rallyssä toisena. Ensimmäisen ajopäivä ja 87,64 erikoiskoekilometrin järkeen Asunmaan ero kärkeen on 10,8 sekuntia.  

Aamun lenkki sisälsi kaksi erikoiskoetta. Ensimmäisellä, reilu 22 kilometriä pitkällä Aittamäellä, Asunmaa oli kolmas. Toisella, lyhyellä Mäntyvaaran yleisö-erikoiskokeella Asunmaa oli toiseksi nopein ollen huoltoon tultaessa yleiskilpailussa toinen.

-Ensimmäinen erikoiskoe ei mennyt suunnitelmien mukaan, liukasta oli varsinkin kylätien osuudella. Auton säädöt eivät ihan sopineet tälle erikoiskokeelle, mutta muiden erikoiskokeiden pitäisi olla tieltään erilaisia. Muutoin pätkät olivat hyvässä kunnossa ja on mukava laskea menemään.  

Illan pimeässä ajetulla lenkillä Asunmaa oli kahdella metsäerikoiskokeella, Kaihuavaaralla ja Siikakämällä toinen. Päivän päätti Mäntyvaaran raviradan ympäristössä toistamiseen ajettu erikoiskoe, jolla Asunmaa oli jaetulla kolmannella sijalla. Yötauolle mentäessä Asunmaa on yleiskilpailun toinen, vain 10,8 sekuntia kärjestä.

-Olosuhteet olivat muuttuneet nuotituksen jälkeen ja irtolunta oli jonkin verran reitillä. Oma suorittaminenkaan ei ollut aivan siellä, missä toivoin. Vähän jäi harmittamaan, mutta ero kärkeen on kirittävissä.

Perinteinen Tunturi-ralli jatkuu lauantaina viidellä erikoiskokeella sekä reilulla 135 erikoiskokeella. Asunmaan taktiikka päätöspäivälle on selvä.

-Koitetaan parantaa huomiselle. Ei muuta kuin kaasua pohjaan heti aamusta ja katsotaan maalissa missä ollaan.  

Arctic Lapland Rally viimeinen kilpailupäivä käynnistyy lauantaina 15.1. kello 09:53. Lauantaina ajetaan viisi erikoiskoetta ja 135,16 erikoiskoekilometriä. Kilpailu päättyy kello 20:10 Lordin aukiolle Rovaniemelle. Kilpailua voi seurata YouTube-livelähetyksen kautta sekä RalliSM:n verkkosivuilta.

Yleiskilpailun tilanne 5/10 erikoiskokeen jälkeen:

Emil Lindholm45:22,3 Skoda Fabia Rally2 Evo
Teemu Asunmaa45:33,1+10,8Skoda Fabia Rally2 Evo
Mikko Heikkilä46:06,9+44,6Skoda Fabia Rally2 Evo
Egon Kaur46:13,9+51,6Volkswagen Polo GTI R5
Aleksi Röyhkiö46:52,5+1:30,2Volkswagen Polo GTI R5

Erikoiskokeiden tulokset perjantai:

EK1 – Aittajärvi – 22,69 km

1.Emil Lindholm10:48,8 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Juha Salo10:59,9+11,1Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Teemu Asunmaa11:02,8+14,0Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Eerik Pietarinen11:05,1+16,3Volkswagen Polo GTI R5
5.Mikko Heikkilä11:12,6+23,8Skoda Fabia Rally2 Evo

EK2 – Mäntyvaara 1 – 3,50 km

1.Eerik Pietarinen2:48,8 Volkswagen Polo GTI R5
2.Teemu Asunmaa2:49,4+0,6Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Emil Lindholm2:50,3+1,5Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Mikko Heikkilä2:50,5+1,7Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Aleksi RöyhkiöAleksi Röyhkiö+4,9Volkswagen Polo GTI R5

EK3 – Kaihuavaara – 27,93 km

1.Emil Lindholm14:33,8 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Teemu Asunmaa14:38,4+4,6Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Egon Kaur14:44,7+10,9Volkswagen Polo GTI R5
4.Eerik Pietarinen14:49,9+16,1Volkswagen Polo GTI R5
5.Juha Salo14:56,1+22,3Skoda Fabia Rally2 Evo

EK4 – Siikakämä – 30,02 km

1.Emil Lindholm14:00,5 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Teemu Asunmaa14:07,6+7,1Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Mikko Heikkilä14:11,6+11,1Skoda Fabia Rally2 Evo
4.Egon Kaur14:18,3+17,8Volkswagen Polo GTI R5
5.Riku Tahko14:32,5+32,0Hyundai i20 R5

EK5 – Mäntyvaara 2 – 3,50 km

1.Juha Salo2:52,9 Skoda Fabia Rally2 Evo
2.Aleksi Röyhkiö2:54,2+1,3Volkswagen Polo GTI R5
3.Teemu Asunmaa2:54,9+2,0Skoda Fabia Rally2 Evo
3.Mikko Heikkilä2:54,9+2,0Skoda Fabia Rally2 Evo
5.Roland Murakas2:56,4+3,5Ford Fiesta Rally2

Arctic Lapland Rallyn aikataulu:

Lauantai 15.1.

09:53EK 6 – Ahmavaara44,56 km
11:46EK 7 – Ounasvaara1,65 km
14:59EK 8 – Heinunkierto24,96 km
16:22EK 9 – Sarriojärvi32,48 km
17:55EK 10 – Ristilampi31,51 km
20:10Kilpailun maaliLordin Aukio, Rovaniemi