Viikon ehdottomana ennakkotilausten tärppinä Rolling Recordsin kautta heinäkuussa julkaistava Erkki Kurenniemi: Äänityksiä / recordings 1963-1973 tupla LP. Erkki Kurenniemi tunnetaan elektronisen musiikin pioneerina, joka rakensi jo 60-luvulla mielikuvitusta uhmaavia “sähkösoittimia” ja syntetisaattoreita. Kansainvälisestikin tunnettu soitinrakentaja, säveltäjä ja fyysikko toimi yhteistyössä esimerkiksi Love Recordsin Henrik Otto Donnerin kanssa, sävelsi musiikkia Suomen ensimmäiseen tieteiselokuvaan ja erilaisiin kokeellisiin teatteriesityksiin, ja esiintyi Wigwamin Tombstone Valentine -albumilla, jolla on lyhennelmä Kurenniemen kappaleesta Antropoidien tanssi! Suoratoistopalveluihin on myös ilmestynyt The Beatlesin legendaarinen vuoden 1969 ”kattokeikka” The Beatles: Get Back – The Rooftop Concert, jolla yhtye soitti ennaltailmoittamattoman keikkansa Apple Corpsin päämajan päällä Savile Row-kadulla Lontoossa, ollen samalla “Fab Fourin” viimeinen julkinen esiintyminen yhdessä heidän uransa aikana.
Tuoreimmat ennakkotilausvinkit:

Erkki Kurenniemi: Äänityksiä / recordings 1963-1973 2LP
Kansainvälisestikin tunnettu soitinrakentaja, säveltäjä ja fyysikko toimi yhteistyössä esimerkiksi Love Recordsin Henrik Otto Donnerin kanssa
Rolling Records, Ilmestyy: 29.7.2022

Cypress Hill: Back in Black CD/LP
B-Real, Dj Muggs ja Sen Dogg puskevat neljättä vuosikymmentä uutta musiikkia.
BMG Rights Management GmbH, Ilmestyy: 18.3.2022

Hällas: Isle of Wisdom CD/LP
Adventure rockin pioneerien uusi albumi.
RMV Grammofon, Ilmestyy: 8.4.2022
31.1.-6.2. Tulevan viikon julkaisutärpit:

Huora: Älä luovuta CD/LP
Huoran uusi levy Älä luovuta
Backstage Rock Shop Oy, Ilmestyy: 4.2.2022

Korn: Requiem CD/2LP
Korn uusi levy Requiem vinyylinä
Loma Vista Recordings, Ilmestyy: 4.2.2022

Overcooked! :The Kingdom Tour LP
Overcooked pelin soundtrack, “Tomato Splatter” värisellä vinyylillä.
Demon Records, Ilmestyy: 4.2.2022

Saxon: Carpe Diem CD/LP
Saxonin uusi levy Carpe Diem.
Silver Lining Music, Ilmestyy: 4.2.2022
Jatka lukemista
Miksi lainojen kilpailuttaminen kannattaa?
Eihän vakava nollapäivähaavoittuvuus jäänyt sinulta huomaamatta?
Melankolian sulatusuuni – Violet Sin julkaisee uutta musiikkia