OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Wishing Well. Kuva: Jussi Koskinen

Wishing Well yllättää uudella “Flying Finn”-sinkullaan

Suomalaisen klassisen hevin lipunkantaja Wishing Well julkaisee uutta musiikkia parin vuoden tauon jälkeen. Uudistunut bändi yllättää kuulijan yli 7-minuuttisella instrumentaalilla, joka äänitettiin tammikuun lopulla Sipoon E-studiossa, jossa bändi myös kuvasi videon kappaleeseen. Vaikka biisi on instrumentaali niin videon pääosassa esiintyy bändin uusi laulaja Pepe Tamminen, tosin sukset jalassa ja tamburiinin soittajana. Moniosainen eeppinen kappale vie kuulijan matkalle halki monenlaisten tunnelmien, joita videon lumiset maisemat hienosti taustoittavat. Uusi kappale on myös basisti Matti Kotkavuoren ensi esiintyminen bändissä. Soittajien lisäksi videolla vilahtavat cameo-rooleissa myös yhtyeen vanha yhteistyökumppani, legendaarinen hard rock -vokalisti Graham Bonnet ja bändin levy-yhtiön Inverse Recordsin Jaakko Tarvainen.

Katso musiikkivideo: 


”Flying Finn” on toinen puoli tuplasinkusta, jonka toinen kappale videoineen julkaistaan huhtikuun puolivälissä. Tuolloin luvassa on perinteisempää Classic Hard Rock -tyyppistä laulettua Wishing Welliä.

”Halusimme tehdä jotain hieman erilaista ja tämä biisi tarjosi siihen erinomaisen mahdollisuuden. Meillä oli erittäin hauskaa biisiä tehdessä ja meillä on myös pitkään ollut studiovideo mielessä. Olemme myös talvea halunneet jotenkin tuoda esiin koska Suomessahan tässä ollaan. Olympialaisten hiihtomenestyksen innoittamina keksimme yhdistää nämä ideat ja saimme näin biisin videoon vähän lisäjippoa”, sanoo bändin kitaristi Anssi Korkiakoski, joka on myös säveltänyt kappaleen. ”Nyt keväällä julkaistava tuplasinkku tarjoaa ensimmäiset maistiaiset neljänneltä albumiltamme, jonka tekeminen on hyvässä vauhdissa. Tarkoitus on saada albumi julkaistua vielä tämän vuoden puolella. Bändissä on nyt osaavia alan miehiä, joiden kanssa homma on helppoa ja hauskaa, joten fiilis on erittäin hyvä”, hän jatkaa.


Bändi soittaa seuraavan keikkansa Helsingin Malmin Miracle Caféssa lauantaina 19.3.2022. Muista tulevista live-esiintymisistä bändi tiedottaa some-kanavillaan.


Wishing Wellin kokoonpano on:
Pepe Tamminen – laulu
Arto Teppo – Hammond-urut ja piano
Matti Kotkavuori – basso
Juha Kivikanto – rummut
Anssi Korkiakoski – kitara