OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Osaatko rentoutua lomalla? Velvollisuudentunne vaivaa suomalaisia vapaallakin

Lomakausi on täällä, mutta lomatunnelma ei aina tule itsestään. Monen haaveissa työasiat kaikkoavat viimeisen työpäivän päätteeksi ja rauha valtaa mielen. Asia ei kuitenkaan ole aina niin yksinkertainen. Mehiläisen tuore kysely paljastaa, että monella suomalaisella lomatunnelmaan pääseminen vie vähintään viikon ja osalle edes koko loma-aika ei riitä rentoutumiseen.

– Rentoutuminen, tai pikemminkin psyykkinen irrottautuminen töistä on vaikeutunut, koska työt ovat monella paljon intensiteettiä edellyttäviä, kompleksisempia ja kyllä myös työtahti on monesti liian kova, jolloin tauotus jää pois, selittää OHO TV:n tavoittama työterveyspsykologi Sari Valavuori Mehiläiseltä.

Mehiläisen kyselystä käy ilmi, että suomalaisten rentoutumista häiritsevät useimmiten hoitamattomat tehtävät, mielessä pyörivät työasiat ja velvollisuudentunne. Valavuoren mukaan myös korona-aikana yleistyneet etätyöt ovat tehneet osalle töistä irrottautumisen vaikeammaksi, sillä työmatkojen jäädessä pois työn ja vapaa-ajan välillä ei välttämättä ole ollut selkeitä siirtymäriittejä.

Velvollisuudentunne vaivaa lomallakin

Moni asia voi vaikeuttaa rentoutumista loman aikana. Usein ongelmana on, ettei työtahtia osata hidastaa ajoissa, vaan viimeinen työviikko painetaan kahta kovemmin.

– Liian moni lähtee lomalle täydestä vauhdista. Silloin mieli ja keho ovat kriisissä: mitä tässä nyt tehdään? Ihmisen mieli toimii kuin kuminauha. Nauhan ollessa äärimmilleen venytettynä ja kiristyksen äkillisesti lauetessa, usein räpsähtää. Tämä voi näkyä loman alkaessa myös fyysisenä oireiluna kuten alkavana flunssana tai vaikka migreeninä, Valavuori muistuttaa.

Hänen mukaansa viisainta olisikin mahdollisuuksien mukaan rauhoittaa lomalle jääminen ja paluu.

– Ajoita loma niin, että aloitat sen puolessa välissä viikkoa ja palaa samaan tapaan takaisin töihin. Tämä keventää sekä loman alkua että paluuviikkoa. Jos mahdollista, laita myös automaatiinen poissaoloviesti sähköpostiin jo paria päivää ennen kun jäät lomalle ja venytä sitä päivällä kun palaat töihin.

Tekemisen rytmi jää monella päälle vielä lomallakin. Kyselyyn vastanneista jopa 23 prosenttia myöntää, että rentoutumista häiritsee velvollisuudentunne siitä, että lomalla tulisi tehdä jotain kehittävää. Vaikka lomatekeminen olisi hauskaa, kalenterin täyteen ahtaminen voi Valavuoren mukaan johtaa siihen, että töihin palatessa päivitellään, miten paljon kivoja juttuja oli, mutta kylläpä väsyttää.

– Moni intoutuu haalimaan liikaa ohjelmaa ja alkaa suorittaa myös lomaa. Nyt, kun ei ole moneen aikaan voinut mennä ja tehdä, osa yrittää ottaa niin sanotusi ottaa vajetta takaisin. Some vaikuttaa niin, että moni vertailee ja saattaa ajatella, että muilla ja muualla on ihanampaa.

Osalla kalenteri täyttyy siksi, että perheessä voi olla monia erilaisia toiveita, jotka pyritään täyttämään.

– Jos vietät lomaa esimerkiksi perheen tai kumppanisi kanssa, keskustelkaa etukäteen siitä, mitä jokainen toivoo lomalta. Pitäkää huoli siitä, että jokaiselta huomioidaan vähintään yksi toive niin, ettei kukaan tipahda suunnitelmista pois tai uhraudu muiden puolesta, Valavuori neuvoo.

Tee sitä mikä tuntuu hyvältä ja palauttaa

Valavuoren mukaan jokaisen olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä itse haluaa lomalta ja mikä on itselle palauttavaa. Näetkö itsesi mökillä vai aurinmatkalla, riippukeinussa vai juoksulenkillä? Palautumisen kannalta tärkeistä asioista kannattaa pitää kiinni, muita voi tarpeen mukaan karsia.

– Paras vinkki lomarentoutumiseen on miettiä, mitkä kaksi tai kolme asiaa itseä todella kiinnostaa ja mitkä tuntuvat hyvältä. Onko jotain sellaista, mitä arki ei mahdollista tai mitä on arjessa liian vähän ja voisiko sitä nyt sitten tehdä enemmän? Sellainen yhdistelmä, johon kuuluu puuhastelua, itselle tärkeiden ihmisten kanssa olemista, ehkä joku uusi juttu ja ihan vain oleilua, toimii monelle hyvin, Valavuori sanoo.

Psyykkistä irtautumista helpottaa myös, jos loma poikkeaa selvästi arjesta; esimerkiksi fyysinen ympäristön vaihtaminen auttaa saattelemaan lomatunnelmaan.

– Joillekin voi riittää jo kiireetön aamiainen ensimmäisenä lomapäivänä. Kunhan rikotaan niitä arjen ja puurtamisen rutiineja, Valavuori selittää.

Hän muistuttaa, että lomalta toivotaan yleensä ennen kaikkea kiireettömyyttä. Sitä kannattaa vaalia paitsi lomalla, myös arjessa.

– Loman ei kuuluisi olla vain palautumista, vaan myös latautumista tulevaan. Jos tämä ei toteudu, eikä myöskään arjessa ole riittävästi palautumisen paikkoja, on olemassa uupumisen riski. Tällöin voi olla, että jo pian syksyn alkaessa hakeudutaan työterveyshuoltoon. Tutkitustihan loman vaikutus kestää vain muutaman viikon. Onkin suositeltavaa, ettei palautuminen ole yhden loman varassa, vaan siihen löytyy mahdollisuuksia jokaisessa päivässä, viikossa ja kuukaudessa.

Lähde: Mehiläinen