Tiesitkö, että lääkkeitä ei tulisi säilyttää kesämökillä talven yli ja osaatko tapaturmien muistisäännön? Ennalta viisas valmistautuu mökkeilyyn, veneilyyn tai matkaan hyvissä ajoin. Terveystalo listasi vinkit siihen, miten kodin ja kesämökin lääkekaappi tulisi varustella kesää varten.
– Kesämökin lääkekaapista kannattaa tarkistaa tuotteiden päiväykset ja poistaa vanhentuneet. Lääkkeitä ei myöskään kannata säilyttää kesämökillä talven yli, sillä ne eivät kestä lämpötilanvaihteluita ja kosteutta, kertoo Terveystalon yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen.
Lääkekaappiin on myös syytä varata laastareita, sidostarpeita ja desinfiointiaineita pieniä haavoja varten. Muita kesäapteekin perustarvikkeita ovat aurinkorasva, allergia- ja särkylääkkeet.
– Lääkekaapin tarkistamisen taustalla on ajatus, että kesästä pitää voida nauttia. Pikkuvaivoja ei pidä pelätä, eikä niistä tarvitse kärsiä.
Ulkona puuhailevan kannattaa opetella tapaturmien muistisääntö
Monelle suomalaiselle kesäkuukaudet ovat myös mitä parhainta kuntoiluaikaa. Harjoittelun tuoksinassa sattuu silloin tällöin vammoihin johtavia tapaturmia.
– Jos jalan päälle voi varata ja turvotus on vähäistä, nyrjähdyksistä yleensä selviää kotihoidolla. Jos nilkka on vääntynyt pahasti, se turpoaa heti tai sille ei voi varata painoa, kannattaa raaja käydä tarkistuttamassa päivystyksessä, Halonen muistuttaa.
Hoitoon tulee hakeutua myös, jos halonhakkuu ei suju odotusten mukaisesti, ja kirves pääsee lipsahtamaan jalkaan.
– Pienen haavan voi puhdistaa itse vedellä ja suojata laastarilla, mutta lääkäriin on syytä mennä, jos verenvuotoa ei saa itse tyrehtymään, Halonen kertoo.
Monissa tapaturmissa maallikkokin voi ensiapuna soveltaa PEACE-muistisääntöä:
P = protect, vammautunutta kohtaa tulee suojella välttämällä sen liikettä ja kuormitusta ensimmäisten 1–3 päivän aikana.
E = elevate, vammautunut kohta on hyvä saada koholle verenvuodon ja turvotuksen vähentämiseksi.
A = avoid, tulehdusreaktiota vähentäviä tekijöitä, kuten tulehduskipulääkkeitä ja kylmää tulisi välttää ensi vaiheessa.
C = compress, vammautuneen kohdan puristaminen vähentää verenvuotoa ja turvotusta.
E = educate, terveydenhuollon ammattilaisen tulee ohjata potilasta aktiiviseen kuntoutukseen.
Varaudu pistoksiin ja puremiin
Kesä on hyönteisille juhlaa, mutta ikävät pistokset ja puremat voi välttää tai ainakin minimoida hyönteismyrkyillä ja -karkotteilla. Maastossa liikkuvan kannattaa varustautua kumisaappain kyykäärmeitä vastaan.
– Reaktiot kyyn puremaan ovat hyvin yksilöllisiä, mutta etenkin lapsen kanssa on syytä lähteä heti lääkäriin, Halonen huomauttaa.
Ikäviä kesävieraita ovat myös punkit. Osa punkeista levittää borrelioosia tai puutiaisaivokuumetta. Siksi lääkekaapista tulisi löytyä punkkipinsetit, jotta punkin saa poistettua mahdollisimman nopeasti.
– Kaikkia punkinpuremia ei tarvitse hoitaa lääkekuurilla. Jos ihoon syntyy rengasmaista ihottumaa, joka alkaa laajentua, on aika lähteä lääkäriin. Rokotukset ovat paras suoja punkkien levittämiä tauteja vastaan alueilla, joilla esiintyy puutiaisaivokuumetta levittäviä punkkeja.
Lapsille ja lemmikeille on omat lääkkeet
Lääkekaappia tarkistaessa on myös hyvä varmistaa, että sieltä löytyy lapsille ja lemmikkieläimille sopivat lääkkeet. Monesta lääkkeestä on lapsille suunnattu versio, jossa annoskoko on sopiva.
– Esimerkiksi aurinkorasvoista löytää lasten herkälle iholle sopivia rasvoja tai suihkeita, jotka levittyvät helposti. Kaikki itsehoitolääkkeet eivät kuitenkaan sovellu lapsille, joten tuoteselosteisiin kannattaa aina tutustua huolella, Halonen sanoo.
Lomailijan lääkekaapista tulisi löytyä:
- Laastarit, sidetarpeet ja desinfiointiaine
- Allergialääkkeet eli antihistamiini sekä silmätipat ja nenäsumute
- Hydrokortisoni auringonpolttamiin ja hyönteisten pistojen kutinaa lievittämään
- Parasetamoli tai tulehduskipulääke (lapsille ja aikuisille omansa)
- Kyypakkaus, joka auttaa myös ampiaisenpistoon
- Aurinkosuojavoiteita
- Ripulilääke, ummetuslääke, närästyslääke
- Matkapahoinvointilääkkeet automatkalle/veneilyyn
- Maitohappobakteerit vatsavaivoille
- Lääkehiili myrkytysten varalle
- Kuumemittari
- Punkkipihdit sekä pinsetit
- Lemmikille punkkipanta/valeluliuos
Lähde: Terveystalo
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi