OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Qba Nitka

Tommi Hallmanin menestysputki sai jatkoa, Ruotsista tuloksena kaksi voittoa

Rallicrossin Nitro RX -sarjan kauden toinen kilpailuviikonloppu Strängnäsin radalla Ruotsissa toi NEXT-luokassa kilpailevalle Tommi Hallmanille kaksi komeaa voittoa.

Rallicrossin Nitro RX -sarjan kauden avauksessa Englannin Lydden Hillissä kesäkuussa toisen ja kolmannen sijan myötä NEXT-luokan pistejohdon haltuunsa napannut Tommi Hallman, 21, suuntasi Ruotsiin ja Strängnäsiin tavoitteenaan säilyttää pistejohto myös kauden toisen kilpailuviikonlopun jälkeen. Kuopiolaisen tavoite täyttyi lopulta täydellisesti, kun pistejohto kasvoi kahden komean voiton myötä nyt jo 23 pisteeseen.

– Auto oli kyllä ehdottomasti parhaassa iskussa mitä koskaan aiemmin. Ennen kilpailua saatiin ratkaistua ongelmat, jotka vaivasivat testeissä. Yleisöä oli todella paljon paikan päällä ja oli kyllä hieno fiilis ajaa kilpaa, Hallman hehkutti sunnuntaina ajetun finaalin jälkeen.

Hallmanin viikonloppu lähenteli täydellistä, sillä kun aika-ajoja ei lasketa mukaan, voitti suomalaisen SET Promotion -tiimin kuljettaja kahden päivän aikana kaikki ajamansa lähdöt ja kaiken lisäksi Hallman starttasi niihin jokaiseen paalupaikalta. Heti ensimmäisissä harjoituksissa Hallman, joka ei aiemmin Strängnäsin radalla ollut kilpaillut, kellotti nopeimman ajan.

– Se oli hieman yllätys, koska kovimmat kilpakumppanit olivat kuitenkin ajaneet täällä viikkoa aiemmin RallyX-sarjan kilpailussa, Hallman kommentoi.

Aika-ajoissa Hallman oli toinen, mutta sen jälkeen tulosluetteloon merkittiin suomalaiskuljettajalle vain ykkösiä, kun alkuerä, semifinaali, sekä finaali toivat lähtövoiton. Semifinaalissa ongelmia aiheutti George Megennis, joka ajoi viimeisellä kierroksella kovalla vauhdilla päin lähtöä johtanutta Hallmania. Hallman saapui ruutulipulle toisena, mutta nousi lopulta voittoon, kun Megennis sai viiden sekunnin rangaistuksen.

Finaalissa Hallman jyräsi uransa ensimmäiseen Nitro RX -sarjan osakilpailuvoittoon lopulta lähes kolmen sekunnin turvin.

– Olihan se helpotus, että sai pidettyä pakan kasassa koko päivän ajan. Kun joka lähdössä starttasin paalupaikalta, niin olihan siinä koko ajan kova paine päällä, paalupaikalta kun ei lähtöjä saisi hävitä, Hallman korosti.

Jos tuli lauantaina finaalin voitto selkeällä erolla, niin sunnuntaina finaalissa olikin sitten huomattavasti tiukempaa.

– Yksi hienoimmista lähdöistä mitä olen koskaan ajanut! Koko ajan piti ajaa ihan täysillä ja riskillä, Hallman kertasi viikonlopun toista finaalilähtöä.

“Siinä kohtaa mietin, että nyt meni voitto”

Lauantain tapaan Hallman starttasi myös sunnuntain finaaliin paalupaikalta, mutta tällä kertaa sijoitus avausmutkan jälkeen oli toinen. Mattis Jansson syöksyi kakkosruudusta liikkeelle parhaiten ja ruotsalainen lähti vetämään kahdeksan auton letkaa. Hallman antoi heti avauskierroksella kovaa painetta kärkikuljettajalle, mutta ohitusyritykset eivät tuottaneet tulosta.

Hallman meni lisälenkille neljännellä kierroksella ja palasi takaisin radalle sijalle kolme, juuri Megenniksen eteen, joka oli jo suorittanut lisälenkin. Hallmanin edellä, sijoilla yksi ja kaksi, ajoi kaksi Janssonia, Mattis ja Casper, joista kumpikaan ei ollut suorittanut vielä lisälenkkiä. Ensimmäisenä lisälenkille meni Mattis kärkipaikalta ja radalle palatessaan hän ehti juuri ja juuri Hallmanin eteen.

Mattis Jansson sortui kuitenkin heti viimeisen kierroksen alkaessa radan ensimmäisessä mutkassa virheeseen, ajoi leveäksi ja seuraavalla suoralla Hallman kuittasi ohi. Hetkeä myöhemmin Mattis Jansson yritti ohitusta Hallmanista, mutta ajoi tämän auton perään, pyörähti ja takaa tullut Megennis nousi kolmanneksi. Kun Casper Jansson meni lisälenkille viimeisellä kierroksella, ehti Hallman ohi ja saapui ruutulipulle ykkösenä, voittomarginaalin ollessa puoli sekuntia.

– Tosi hankalaa oli ohittaminen ja kun oli tärkeää saada hyvä kierros (neljäs kierros, Hallman lisälenkillä) aikaiseksi, niin tuli iso virhe. Siinä kohtaa mietin, että nyt meni voitto, mutta ilmeisesti Mattiaksella kärkipaikalla hieman kädet tärisi, kun ei aiemmin ole ollut näillä autoilla mukana kärkitaistelussa, Hallman pohti kilpailun ratkaisuhetkiä, kun Hallmanin virheestä huolimatta ruotsalainen ehti vain niukasti Hallmanin eteen tämän tullessa lisälenkiltä.

Hallman teki viikonlopun finaaleissa tarkkaa työtä, mistä osoituksena lähes identtiset kokonaisajat: lauantaina 5.28,267 ja sunnuntaina 5.28,306. Tarkkaa työtä on Hallman tehnyt myös urallaan Supercar Lites -autolla, sillä tähän mennessä kahdessa sarjassa, RallyX ja Nitro RX, ajetuista 11 kilpailusta palkintosijoituksia on tullut saman verran ja voittoja tilillä on kuusi. Strängnäsin rata Nitro RX -sarjan muutoksilla höystettynä ei ollut mikään helppo haaste.

– Tosi haastava rata, varmaan yksi vaikeimmista radoista missä olen koskaan ajanut kilpaa. Tosi helppo tehdä virheitä monessa paikkaa ja aivan karmeita hyppyjä! Varsinkin hyppy takasuoralla, missä hypättiin asfaltille, niin en ole koskaan käynyt autolla niin korkealla ilmassa mitä siinä mentiin joka kierroksella, Hallman hämmästeli.

Nitro RX -sarjan kolmas kilpailuviikonloppu oli tarkoitus ajaa Kymiringillä elokuun viimeisenä viikonloppuna, mutta tuo kilpailu on peruttu. Hallmanin mukaan tietoa sarjan jatkosta Euroopan puolella ei vielä ole.

– Neuvottelut siellä on käynnissä, mutta enempää en tiedä. Katsotaan mitä tapahtuu. Toivottavasti saadaan tietoa nopeasti ja päästään tekemään päätöksiä mahdollisimman pian, hallitsevana Suomen mestarina digitaalisen rallicrossin historian toisessa SM-finaalissa tulevana lauantaina Jyväskylän Paviljongissa kilpaileva Hallman päätti.

Strängnäs ja NEXT-luokan tulokset

Lauantain finaali

1) Tommi Hallman 5.28,267
2) Martin Enlund (SWE) + 2,733
3) Casper Jansson (SWE) + 4,223
4) Simon Olofsson (SWE) + 4,979
5) George Megennis (USA) + 5,970
6) Mikaela Åhlin-Kottulinsky (SWE) + 8,123
7) Mattis Jansson (SWE) + 9,403
8) Lane Vacala (USA) + 14,021

Nopein kierrosaika: Megennis 53,023 (kierros 4/6)

Sunnuntain finaali

1) Tommi Hallman 5.28,306
2) Casper Jansson (SWE) + 0,572
3) George Megennis (USA) + 1,023
4) Mattis Jansson (SWE) + 6,576
5) Simon Olofsson (SWE) + 7,778
6) Martin Enlund (SWE) + 10,035
7) Mikaela Åhlin-Kottulinsky (SWE) + 12,477
8) Ida Törnhult (SWE) + 15,835

Nopein kierrosaika: Megennis 52,407 (kierros 4/6)

Pistetilanne

1) Tommi Hallman 245
2) Casper Jansson (SWE) 222
3) Simon Olofsson (SWE) 192
4) George Megennis (USA) 184
5) Mikaela Åhlin-Kottulinsky (SWE) 174
6) Lane Vacala (USA) 144
7) Martin Enlund (SWE) 102
8) Ole Henry Steinsholt (NOR) 95
9) Mattis Jansson (SWE) 90
10) Kyle Schwartz (USA) 83

Teksti: Jari Hotti, Tommi Hallmanin tiedotus