OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: Asuntosäätiö

Kodilla merkittävä vaikutus suomalaisten onnellisuuteen

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan kodilla on terveyden ja ihmissuhteiden rinnalla suurin vaikutus suomalaisten onnellisuuteen. Tuoreen mittauksen mukaan suomalaisten yleinen onnellisuus on laskusuunnassa, ja kotona koettujen tunteiden sävy on muuttunut. Lauantaina 8.10. vietetään Kodin päivää.

Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimuksessa selvitettiin toista kertaa suomalaisten onnellisuuden tilaa ja kodin merkitystä siinä. Tulosten mukaan kodilla on keskeinen yhteys onnellisuuteen. Onnellisuuden lähteenä koti nostetaan toiselle sijalle heti terveyden jälkeen. Terveyden merkitys on hieman laskenut viime vuodesta koronan väistymisen myötä.

Yleistä onnellisuutta mittaava barometri on edelleen korkealla, lähes kolme neljästä kertoo olevansa onnellinen elämässään. Vuoden takaiseen Kotionnellisuus-tutkimukseen verrattuna suomalaisten onnellisuus on kuitenkin laskusuunnassa.

Kotona koetaan eniten rauhan, onnen ja ilon tunteita. Viime vuoteen verrattuna positiivisia tunteita koetaan kotona hieman aiempaa vähemmän, kun taas ahdistus, alakuloisuus ja epävarmuus ovat voimistuneet. Samoin yksinäisyyden kokemus on lisääntynyt.

– Tutkimus osoittaa, että maailman tapahtumat eivät jää suomalaisten kotien seinien ulkopuolelle. Koti onkin korvaamattoman tärkeä turvasatama epävarmoina aikoina, Asuntosäätiön viestintä- ja markkinointijohtaja Johanna Otranen sanoo.

Vaikka selvä enemmistö suomalaisista (71 %) ilmoittaa viihtyvänsä parhaiten omissa oloissaan tai perheen parissa, kertoo Kotionnellisuus-tutkimus yhteisöjen olevan tärkeä onnellisuuden lähde.

Tutkimuksen mukaan johonkin yhteisöön kuuluvat kokevat itsensä keskivertoa selvästi onnellisemmaksi. Onnellisuutta lisäävät kaikenlaiset yhteisöt naapurustosta harrastuspiireihin, urheiluseuroihin ja aatteellisiin järjestöihin.

Kodin päivä kutsuu kotoilemaan

Suomessa vietetään lauantaina 8.10. vuotuista Kodin päivää.

– Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan lauantai on suomalaisten suosikkipäivä. Lauantaina tyypillisesti vietämme myös eniten aikaa kotona. Kodin tärkeys elämässä on kiistaton, joten koti ansaitsee oman juhlapäivän. Kodin päivään voi osallistua helposti ihan vain kotoilemalla, omasta rauhasta nauttien tai vaikka naapurin kanssa kahvitellen. Kodin päivän tunnelmia voi jakaa somessa tunnuksella #kodinpäivä”, Otranen kannustaa.

Lähde: Asuntosäätiö