OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: unsplash.com

Suomi vaihtaa talvirenkaisiin lumirajan mukaan – Marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien talvirenkaita on käytettävä kelin vaatiessa

Kun Lapissa kesärenkaat alkavat olla poikkeus, on tilanne Etelä-Suomessa vielä täysin päinvastainen. Marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien talvirenkaita on käytettävä kelin niin vaatiessa, eikä rengasvaihtoa ole syytä lykätä turhaan.

Kun keli niin vaatii, marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien autossa on oltava alla talvirenkaat. Eri puolilla Suomea talvirenkaita on vaihdettu viime viikkoina alle hyvin eri tahtiin. Pisimmällä vaihtosesonki on jo talvisessa Pohjois-Suomessa.

– Vaihtosesonki alkoi jo lokakuun ensimmäisellä viikolla. Esimerkiksi Rovaniemellä noin 80–85 prosenttia rengashotellin asiakkaista on vaihtanut renkaansa, mikä kuvaa kohtuullisen hyvin renkaanvaihdon tilannetta pohjoisessa, Lapin Kumi Oy:n Ville Ruokanen kertoo.

Etelämmässä renkaita on vaihdettu vähemmän. Kantolan Rengasta isännöivä Joni Larvanto kertoo, että Mikkelin toimipisteellä on vaihdettu talvirenkaista vasta alle puolet.

– Ensimmäiset renkaanvaihtajat tulivat oikeastaan samoihin aikoihin kuin aina ennenkin eli syyskuun viimeisellä viikolla, mutta enenevissä määrin sesonkivaihtoja aloimme tänä vuonna tehdä lokakuun ensimmäisellä viikolla, Larvanto kertoo

Etelässä eivät nastat vielä rapise

Kuluva syksy on edennyt hyvin eri tahtiin eri puolilla Suomea. Nykyinen tieliikennelaki edellyttää talvirenkaita, kun keli niin vaatii. Etelässä saadaan ennusteiden mukaan nauttia lämpimistä syyskeleistä vielä hetken aikaa. RengasCenter Tikkurilan Renkaassa talvirenkaat renkaat onkin vaihdettu vasta joka viidennelle asiakkaalle.

– Samalla kuitenkin suurin osa autoilijoista ymmärtää sen, että talvirenkaiden tarve ei ole viimesyksyisen lakimuutokseen myötä kadonnut mihinkään. He vaihtavat renkaat normaalisti kuten ennenkin, Teemu Lappeteläinen Tikkurilan renkaasta sanoo.

Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora muistuttaa, ettei talvirenkaiden vaihtoa ole järkevää lykätä suotta. Kylmien öiden jälkeen tiet ovat liukkaita ja talven lähestyessä säätila voi vaihtua nopeastikin.

– Vaikka päätiet ovat sulia, on talvirenkaat oltava alla, jos ajoreitille voi osua talvisia olosuhteita. Nykyisen tieliikennelain mukaan on kuljettajan vastuulla varmistaa, että autossa on keliin sopivat renkaat eli talviaikana talvirenkaat, Nuora sanoo.

Riittääkö hyllyssä rengasta?

Vaihtosesonki on myös renkaiden uusimisen aikaa. Tänä syksynä rengasliikkeiden asiakkailla on ollut tavallista enemmän kysymyksiä.

– Asiakkaita arveluttaa tällä hetkellä tuotteiden saatavuus ja hintojen nousu. Saatavuuden heikkenemistä pelättiin varsinkin keväällä paljon ja kuluttajat olivat huolissaan, Ruokanen kertoo.

Talvirenkaita kuitenkin riittää kaikille ja jokaiseen autoon.

– Kaikkiin automalleihin löytyy rengasta. Tuotannon haasteiden vuoksi kannattaa kuitenkin varautua siihen, että jokaisen merkin jokaista kokoa ja mallia ei ehkä löydy suoraan hyllystä, Nuora sanoo.

Myös Mikkelissä Larvannolle on kysymykset saatavuudesta ovat tuttuja. Samalla yhä useampi asiakas on aiempaa kiinnostuneempi renkaista.

– Ihmisten käyttäytyminen varsinkin Mikkelin seudulla on muuttunut paljon siihen suuntaan, että meiltä tullaan kysymään enemmän ja enemmän asiantuntijuuskysymyksiä, eikä enää niinkään renkaan hintaa, hän sanoo.

Lähde: Autonrengasliitto ry