OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Tämä yleinen joulunajan erehdys voi johtaa kymmenientuhansien eurojen vahinkoon

Putkistovuodot ja -tukkeumat ovat viime jouluina olleet kotitalouksien kukkarolle useimmiten kallein vahinkoilmiö, kertoo Pohjola Vakuutus. Jouluisin valmistettavan ruoan paistorasvat voivat pahimmillaan aiheuttaa viemäritukoksen, joka johtaa vesivahinkoon.

Kotitalouksien suurimmat joulunajan vahingot ovat viime vuosien aikana olleet useimmiten putkistovuotoihin- ja tukkeumiin liittyviä. Pohjola Vakuutuksen vahinkodata vuosilta 2017–2021 kertoo, että euromääräisesti putkivuodoista maksetaan joka vuosi noin puolen miljoonan, jopa yli miljoonan euron korvaukset yksistään jouluisin.

– Tyypillisesti tukkeuman aiheuttaa harmillisesti erehdys tai välinpitämättömyys, kun ruoanlaiton yhteydessä paistorasvat kaadetaan viemäriin – ne eivät sinne tietenkään kuulu. Pahimmassa tapauksessa paistorasva aiheuttaa putkistossa tukoksen ja kiinteistöön tulee vesivahinko, Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalveluista vastaava johtaja Markus Uimonen sanoo.

Putkiston tukkeutumisesta seuraava vahinko on suuruudeltaan kymmeniätuhansia euroja, lähes poikkeuksetta yli 20 000 euroa. Yleisesti ottaen putkistovuodoista ja putkirikoista maksettavat vahingonkorvaukset muodostavat kolmanneksen kaikista kotitalouksille korvatuista omaisuusvahingoista.

– Putkistojen tukkeumat ja vuodot ovat vahinkotapahtumana harvinaisempi kuin vaikkapa yleisin vahinkotapahtuma särkymisvahingot, mutta putkistovuodoista maksettavat korvaukset ovat yli kaksinkertaiset särkymisvahinkoihin verrattuna, Uimonen summaa.

Joulukuusien aiheuttamat vesivahingot erittäin yleisiä

Yksi kotitalouksien joulunajan yleisimmistä riesoista on joulukuusen kaatumisesta aiheutuva vesivahinko ja kuusenjalan vuotaminen. Molemmat tapaukset johtavat usein jopa tuhansien eurojen vahingonkorvauksiin, erityisesti, jos vahinko tapahtuu yöllä tai silloin, kun asukkaat eivät ole kotona.

– Joulukuusi tulee kiinnittää jalustaan tukevasti ja se olisi hyvä tarkastaa päivittäin. Kuusenalusmatossa tulisi myös olla vedenpitävä pohja, jotta pienemmät vuodot eivät pääse imeytymään laminaattiin tai parkettiin. Kaatunut kuusi aiheuttaa usein vesivahingon, joka johtaa lattian uusimiseen, Uimonen sanoo.

Kotitalouksien lemmikkieläimet kaatavat myös joulukuusia ja aiheuttavat siten omaisuusvahinkoa.

– Saamme joka vuosi ilmoituksia kissojen ja koirien kaatamista joulukuusista, mistä on seurannut vesivahinko. Jos kuusi on mahdollista sijoittaa erilliseen huoneeseen, johon lemmikki ei pääse isäntäväen ollessa poissa, aina varmempi, Uimonen sanoo.

Myös kodinkoneiden laiterikkoumat ovat jouluisin huomattavasti arkea yleisempiä. Tätä selittää Uimosen mukaan joulunajan käyttökuormitus.

– Yksi hyvin yleinen ilmiö on, että jääkaappi ahdetaan liian täyteen ruokaa, ja jääkaappi vuodattaa kondenssivedet lattialle. Siitä seuraa poikkeuksetta vesivahinko.

Uimonen suosittelee joulunviettoon kiireetöntä ja stressitöntä lähestymistapaa. Valtaosa kotitalouksille sattuvista omaisuusvahingoista kuuluu kotivakuutuksen piiriin.

– Jouluna kannattaa varata riittävästi aikaa eri askareisiin ja olla läsnä. Vahinkoja sattuu, mutta silloin on tärkeintä ottaa rauhallisesti ja estää lisävahinkojen syntyminen. Vaikka kävisi haaveri, niin sen ei kannata antaa pilata joulutunnelmaa, Uimonen muistuttaa.

Lähde: OP Vakuutus