Yksittäisiä huonosti nukuttuja öitä on turha stressata. Sen sijaan uneen kannattaa suhtautua jatkumona ja etsiä rauhassa itselle toimivia tapoja tukea unta, kertoo lääkäri Sanna-Tuulia Mattila Terveystalon Tampereen uniyksiköstä. Kokeilun voit aloittaa vaikka näistä lääkärin vinkeistä.
1. Minitauot
– Unen huomiointi alkaa aamusta. Kun otat päivän aikana rauhallisesti, rakennat seuraavan päivän unta. Jos päivän aikana on liikaa ohjelmaa, aktivoiva hermosto saattaa jäädä päälle. Tee työpisteelläsi hengitysharjoituksia, pidä minijoogahetkiä tai vain ihan jotain muuta kuin työtä 5–10 minuutin ajan. Usein puhutaan siitä, että liike tekee hyvää istumatyöläiselle, mutta myös rentouttavat hetket ovat unelle tärkeitä, Mattila selittää.
2. Liikunta
– Päivittäinen liikunta lisää unipainetta. Liiku itsellesi sopivalla tavalla. Älä kuitenkaan rehki liikaa liian myöhään illalla, varsinkaan, jos olet stressaantunut. Fyysinen treeni on hyvä lopettaa muutama tunti ennen nukkumaanmenoa, Mattila jatkaa.
3. Ruutuaika
– Työssäni näen, että vapaa-ajalla palautuminen jää usein vajaaksi ja rentoutumisaika vähäiseksi. Sosiaalinen media ja digitaalisuus tarkoittavat, että monet viettävät paljon aikaa kännykän tai tietokoneen ääressä. Jos päivä on liian virikkeellinen, aivot käsittelevät virikkeitä yölläkin. Laita tietokone ja kännykkä pois viimeistään puolitoista tai kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa. Mieluummin voit tehdä jotain rauhoittavaa, esimerkiksi lukea kirjaa, Mattila neuvoo.
4. Melatoniini
– Jos potilaalla on nukahtamisen kanssa ongelmia, suosittelen ennen kaikkea säännöllistä nukkumaanmenoa, mutta tämän lisäksi voi kokeilla melatoniinia, 1–2 milligrammaa noin tuntia ennen nukkumaan menoa, hän vinkkaa.
5. Villasukat
– Makuuhuoneen on hyvä olla viileä, alle 20 astetta. Nukahtamista edistää, jos aivot ovat viileät, mutta jalat lämpimät. Monelle on hyötyä villasukista. Jos sinulla on levottomien jalkojen oireita, olisi hyvä, etteivät jalat palele, varsinkin jos potkit peittoja yöllä ympäriinsä, Mattila päättää.
+1 Selvitä pitkittyneiden uniongelmien syy
– Vastaanotolleni hakeutuu usein ihmisiä, jotka ovat kokeilleet kaikkia mahdollisia niksejä, mutta eivät silti nuku. Uniongelmat ovat aina yksilöllisiä, ja jos ne pitkittyvät tai hankaloittavat elämää, on hyvä, että lääkäri selvittää syyt ja oikeat ratkaisut, hän lisää.
Lähde: Terveystalo
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä