Ylöjärveläinen Wooden Shadow julkaisee tulevan debyyttialbuminsa 'Eternal Land Of Wrath And Mourn' 16.6.2023 Inverse Recordsin kautta. Albumilta lohkaistiin tänään toinen single Chaosreign....
Kotimaa
Puolet Suomessa vuosina 2011 – 2021 tehdyistä eläinsuojelurikoksista johti yhden tai useamman eläimen kuolemaan. Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa eläinsuojelurikoksista tunnistettiin...
Maailman melu ja yhtäkkinen hiljaisuus, ikuisuuteen kantautuva kaipuu sekä luonnon tarjoama näyttämö muodostavat porvoolaisen Piperin, eli Päivi Sihvosen esikoislevyn teemat. Hänen ensimmäiset julkaistut...
Kehitteillä oleva aivokäyttöliittymä muuttaa aivojen sähköiset signaalit tietokoneen käskyiksi. Teknologiasta voisi olla hyötyä esimerkiksi selkäydinvammapotilaiden kuntoutuksessa. Aalto-yliopistossa helmikuussa alkaneen hankkeen...
Lentoasemayhtiö Finavia ja lentoyhtiö Air Baltic juhlistivat kahden uuden suoran lentoyhteyden avautumista Tampere-Pirkkalan lentoasemalta Ranskan Nizzaan ja Italian Milanoon. Reittiavajaisia...
Hirvieläimet lähtevät liikkeelle talven jälkeen ja etenkin metsäkauriit aiheuttavat toukokuussa paljon onnettomuuksia. Tien päällä kannattaa olla nyt erityisen varovainen ja...
Väitöstutkimus osoittaa, että päiväkoti-ikäisten lasten kognitiivisia ja varhaisia akateemisia taitoja voidaan tukea liikkumisella. Taidot kehittyvät etenkin, jos liikkuminen sisältää motoristen...
Tutkimuksessa selvisi, että vastasyntyneiden harvinaisen mitokondriotaudin taustalla vaikuttavat osin syövän kaltaiset muutokset, jotka saavat kudokset vanhenemaan ennenaikaisesti. Tulos on merkittävä...
Toukokuun alussa Suomen vanha pääkaupunki saa todistaa jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Turun kaupunginkirjasto ja Toyota Auto Finland Oy järjestävät yhteistyössä...
Vaihdevuodet voivat oireilla myös unihäiriöinä. Yhä useampi nainen hakeutuukin oireiden vuoksi nyt gynekologin vastaanotolle, kertoo Terveystalon gynekologian erikoisalajohtaja Anna-Mari Heikkinen....
