Wellness on tänä päivänä kova sana ja hyvinvointin panostetaan nykyään aivan eri tavalla kuin ennen. Vuosi 2022 tuo jälleen mukanaan uusia villityksiä wellness-alalle. Poosh antoi ennusteensa vuoden suurimmista trendeistä.
Intuitiivinen syöminen
Intuitiivinen syöminen tarkoittaa syömistä kehon viestien mukaisesti. Mielihaluja ei pidä enää sivuuttaa, vaan on opittava kuuntelemaan, mitä keho haluaa. Kurittavat dieetit ovat pannassa, sillä nyt pyritään ennenkaikkea hyvinvointiin tasapainon kautta.
Hormonien huomioiminen
Valitettavasti moni aikuinen nainen ei edelleenkään ole täysin perillä kuukautiskierrostaan, johon kuuluu paljon muutakin kuin kuukautiset. Hormonitasot muuttuvat kierron aikanaa ja se vaikuttaa mielialaamme ja yleiseen olotilaamme. Elämä on paljon helpompaa, jos opimme kunnioittamaan sitä, mitä kehomme kaipaa kierron eri vaiheissa, oli kyse sitten ruoasta tai levon määrästä.
Vuorokausirytmin tiedostaminen
Uni on yksi terveyden kulmakivistä ja siihen kiinnitetään nykyään entistä enemmän huomiota. Tänä vuonna paneudutaan patjateknologian sijaan hyvän unen perusteisiin, kuten vuorokausirytmiin. On aika opetella kuuntelemaan kehoa ja ymmärtää, koska meidän kuuluu vetäytyä ruutujen äärestä hämärään rauhoittumaan.
Hyvän unen työkalut
Samalla markkinoille tulee yhä uusia unen laatua mittaavia ja parantamaan pyrkiviä työkaluja. Poosh veikkaa, että makuuhuoneisiin ilmestyy tänä vuonna kaikkea mahdollista kohinalaitteista ilmanpuhdistimiin ja nukahtamista edistävistä yrteistä painopeittoihin.
Aivojen hyvinvointi
Mielenterveydestä huolehtiminen on aivan erityisen tärkeää pandemia-aikana. Tänä vuonna mielen hyvinvointiin panostetaan aivojen fyysistä terveyttä tukevilla keinoilla. Kiinnostus esimerkiksi flavonoidien ja adaptogeenien neurologisia vaikutuksia kohtaan kasvanee.
Low Impact -harjoittelu
HIIT-harjoittelu ja crossfit ovat olleet viime vuosien suuria villityksiä, mutta olemme aliarvioineet matalan intensiteetin harjoittelun tärkeyden. Tänä vuonna pilateksen ja joogaan kaltaiset low impact -lajit edistävät kokonaisvaltaisesti kehon ja mielen hyvinvointia ja ovat erinomaisia työkaluja stressin hallinnassa.
Koko kehon orgasmit
Markkinoilta löytyy yhä monipuolisempia ja älykkäämpiä seksileluja. Viimeistään tänä vuonna aletaan ymmärtää, ettei seksuaalisen mielihyvän tarvitse rajoittua sukuelinten alueelle. Kun opimme tuntemaan kehomme paremmin ja hyödyntämään kaikkia aistejamme, voimme kokea tantrasta tuttuja koko kehon orgasmeja.
Hoitavat taajuudet
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miksi salilla pauhaa klubimusa ja kylpylässä rauhallinen musiikki? Tämä perustuu värähtelytaajuuksiin, jotka vaikuttavat meihin monella tapaa. Oikeanlaiset taajuuden voivat joko energisoida tai rauhoittaa mieltä, ja jopa stimuloida solujen uusiutumista. Tänä vuonna luvassa on paljon uutta värähtelytaajuuksiin perustuvaa teknologiaa.
Tietoisuus ylisukupolvisista traumoista
Menneisyys ei ole aina mennyttä, vaan se vaikuttaa myös nykyhetkeen. Tietoisuus ylisukupolvisista traumoista kasvaa koko ajan. Aiempien sukupolvien ajoista kulkeutuneet traumat voivat ilmetä ihmisissä erilaisissa muodoissa ja tällaisten tekijöiden tunnistamiseen panostetaan entistä enemmän muun muassa terapiassa.
Lähde: Poosh
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä