Pyöreitä, soikeita, punaisia, oransseja, pieniä, isoja, pisaroita, kirsikanmallisia… Kotimaisten tomaattien valikoima on runsas ja yllättävä. Perinteiseksi salaattiainekseksi ja voileivän raikastajaksi mielletty tomaatti sopii ja muuntuu moneen. Kotimaista tomaattia on saatavilla ympäri vuoden, ja valikoimaa riittää. Suomalaiset ovat innokkaita tomaatinsyöjiä. Vuodessa kulutamme keskimäärin 12 kiloa tomaatteja per henkilö. Tänä vuonna juhlitaan tomaattia vuoden 2022 vihanneksena.
Tomaatti on Suomen suosituimpia kasvihuonevihanneksia. Sen kokonaistuotantoala on noin 100 hehtaaria ja tuotantomäärä on noin 40 miljoonaa kiloa vuosittain. Tomaatin pääsatokausi on huhtikuusta lokakuuhun. Satohuiput ajoittuvat kesä-elokuuhun. Tomaatin kotimaisuusaste on noin 60 prosenttia. Suomessa viljellään pääosin pyöreää klassikkotomaattia.
– Kirsikkatomaattien, erilaisten terttutomaattien, keltaisten ja oranssien tomaattien sekä luumu- ja miniluumutomaattien kysyntä ja tuotanto on kuitenkin viime vuosina kasvanut, kertoo kasvinviljelyasiamies Mika Virtanen Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:n tiedotteessa.
Tomaatissa on runsaasti C- vitamiinia, antioksidantteja ja karoteenia. Tomaatti on valmista syötävää kepeän huuhtaisun jälkeen, ja sen voi syödä ihan kokonaan. Kotikeittiössä siitä ei synny lainkaan kuoria tai muuta ruokajätettä.
Tomaatti sopii nautittavaksi perinteiseen tapaan tuoreena salaatissa tai vaikkapa välipalana. Mehukkaat tomaatit sopivat myös moniin lämpimiin ruokiin, esimerkiksi perinteisen liha-makaronilaatikon päälle viipaleina mehevöittämään ruokaa.
Säilytä tomaatti oikein
Tomaatti kannattaa säilyttää huoneenlämmössä. Parhaimmillaan tomaatti on 11-14 asteen lämmössä säilytettynä. Jääkaapissa maku muuttuu pliisuksi ja rakennekin kärsii, neuvoo ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.
– Yhdessä juuston kanssa tomaatti muodostaa ihanan makuparin! Kotimaiset juustot sopivat hienosti yhteen tomaatin kanssa. Salaattiin voi valita miedompaa juustoa tai vahvempia makuja oman maun mukaan. Raikkaat yrtit viimeistelevät annoksen ja kotimainen kasviöljy mehevöittää salaatin, hän sanoo.
Lähde: Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Yksinkertainen kesäinen Salsa
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi