Mielenterveyden keskusliiton jokavuotista mielenterveysviikkoa vietetään 17.-24.11.2019 teemalla Diagnoosina ihminen – sairauksista huolimatta. Mielenterveysviikolla puhutaan negatiivisista leimoista ja luuloista, joita edelleen liittyy...
Uutinen
Sons of Apollo superkokoonpano julkaisee toisen albuminsa MMXX:n 17.1.2020. ja on julkaissut ensimmäisen maistiaisen tulevalta levyltä. Yhtyeen muodostaa laulaja Jeff Scott Soto (Yngwie...
Muusikkojen liiton vuoden 2019 tunnustuspalkinto on myönnetty erikoislääkäri Miikka Peltomaalle merkittävästä työstä muusikkojen sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Palkinto on...
Sunnuntaina 17. marraskuuta kynttilät syttyvät ympäri Suomea itsemurhan tehneiden muistolle. Kynttilätapahtumalla kunnioitetaan itsemurhan kautta kuolleiden muistoa ja pyritään tuomaan lohtua...
Irakia tulee syvästi leimaamaan viime viikkojen mielenosoitukset, joissa vaaditaan laajoja uudistuksia, Suur Ajatollah al-Sistani sanoi perjantaina eräissä vahvimmissa huomautuksissaan koskien...
Nyt kun Helsingin keskustan Stockmannin kuuluisa satuikkunakin on avattu, joulun odotus ja jouluostoskausi on virallisesti käynnistynyt. Aleksanterinkadulla sijaitseva Stockmannin satuikkuna...
Ymmärrän, että pankeilla on asteikkonsa miten yleisesti käsitellä asiakkaitaan.Joissain pankeissa kaikkia palvellaan tasavertaisesti, tällainen on minusta sitä oikeaa toimintaa.Joissain pankeissa...
Sekunnin parannusta hakemaan lähtenyt Erno Kostamo ylitti omatkin odotuksena Macau GP:n toisessa aika-ajossa.Kuvat: Diego Mola. Erno Kostamo onnistui parantamaan aikaansa...
Matti Suur-Hamari on palannut loukkaantumisen jälkeen rytinällä paralumilautailun kärkeen. Landgraafissa Hollannissa pidetyssä banked slalomin maailmancupin avauksessa Matti Suur-Hamari on voittanut jälkimmäisen kahdesta...
Helsingin Kaupunginteatterin ja ShedHelsingin Metsän joulu on jouluinen tarina yllättävästä ystävyydestä ja metsien tärkeydestä. Ystävyys ja yhdessä tekeminen korostuvat myös työtavassa, kun...
