Kumussa on 30.10. lähtien esillä nykytaiteen näyttely Murretut symmetriat, jonka teokset ovat syntyneet suoraan taiteen ja tieteen yhtymäkohdassa. Näyttelyyn osallistuvat...
Uutiset
Pääkaupunkiseudulta tuleva Hootenanny Freaks runttaa koronaa syvään päähän uudella ISOLATION kappaleella, joka on ensimmäinen single bändin tulevalta albumilta. Hootenanny Freaks...
Marraskuun ensimmäisenä päivänä juhlitaan kansainvälisesti vegaanipäivää. Päivän tarkoitus on korostaa vegaani- ja kasviruokavalion merkitystä, sekä tuoda ihmisille uusia ajatuksia järkevään...
Talvella tuntuu, että iho ja hiukset menettävät elinvoimaisuutensa. Viima ja kuiva huoneilma laittavat hiukset kovalle koetukselle. Kuivat, katkeilevat ja elottomat...
Silmät.... niistä näkee sen... mitä sanat eivät kertoneet... ne itkut, joita ei itketty ääneen... murheet, joista ei kerrottu.. pelkoja, jotka...
Levitä siipesi linnun lailla, anna tuulien kuljettaa sinua maailmalla, kunnes vihdoin löydät paikkasi oman, jonne haluat perustaa kotisi soman.
Emily in Paris on ollut yksi Netflixin tämän syksyn suurista hiteistä. Suosiostaan huolimatta sarja on saanut osakseen kritiikkiä stereotyyppiseksi syytetystä...
Kiitos kylvystä tämä oli kivaa, nyt pitää kiirehtiä takaisin himaan. Hei.. suunnitteluvirhe missä on portaat? Apua...sammakon koivista herkkuna olen kuullut, ...
Kauhujohjaaja John Carpenter julkaisee kolmannen sooloalbuminsa – Lost Themes III: Alive After Death
Kauhuelokuvien kuningas John Carpenter julkaisee kolmannen albumillisen instrumentaalista musiikkia, jotka eivät syystä tai toisesta päätyneet ohjaajan elokuviin. Lost Themes III:...
Hups taisi tulla mahalasku, tästä ei kerro se leppäkerttu kasku. Tämä ei ole se iso kivi, täällä soi vaan kunnon...
