OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Uutuuskirja Turkin historia taustoittaa yhä autoritaarisemmaksi kehittyvän maan nykytilannetta

Turkista puhuttaessa esille nousevat usein uskonnon ja politiikan suhde, kurdivähemmistön asema sekä demokratian tila. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toni Alarannan teos Turkin historia käy läpi 1920-luvulla muodostetun tasavallan poliittisia myllerryksiä nykypäivään asti.

Euroopan ja Lähi-idän portiksi muodostunutta nykyisen Turkin aluetta ovat hallinneet sivilisaatiot kreikkalaisista ja roomalaisista osmaneihin. Geopoliittisesti tärkeä sijainti on taannut ulkovaltojen kiinnostuksen maan kehitystä kohtaan. Osmaniaikaa seuranneen maallisen ja länsimaisia vaikutteita ottaneen Turkin tasavallan johtajaksi nousi itsenäisyyssodan sankari Mustafa Kemal Atatürk.

Turkin historia -teoksessa Toni Alaranta esittelee Turkin vaiheita Atatürkin ajasta Recep Tayyip Erdoğaniin, jonka kaudella valtaa on kasattu yhä voimakkaammin presidentille. Kirja vie Turkin modernisoitumiskamppailuista sotilasvallankaappauksien melskeisiin, Eurooppa-politiikan käänteisiin ja Turkin nousuun maailmanpolitiikan peluriksi.

”Turkin tasavallan aatteellinen peruskivi muurattiin aikavälillä 1923–1935 kahdesta osasta: turkkilaisesta nationalismista ja sekularismista” Alaranta kertoo. Radikaalin sekularismin aikaa kesti 1950-luvulle, jolloin islam tuotiin takaisin valtiollisiin instituutioihin.

Turkki modernisoitui nopeasti seuraavina vuosikymmeninä. Talouden liberalisointi ja kaupungistuminen etenivät, mutta 1980-luvulla leimahti aseellinen konflikti Kurdistanin valtiota ajaneen PKK:n kanssa. Kylmän sodan päätyttyä Turkki on pyrkinyt kasvattamaan ulkopoliittista vaikutusvaltaansa. Erdoğanin pitkään johtama maa on pysynyt EU:n ulkopuolella ja kulkee yhä enemmän omaa tietään islamilaisen maailman ja länsimaiden välissä:

”Tämän päivän Turkki kehittyy päivä päivältä yhä autoritaarisemmaksi. Se on yhden miehen valtarakenne, jonka puitteissa maassa on toteutettu konservatiivinen, sunnalaiseen islamiin ja nationalismiin tukeutuva valtioprojekti” Alaranta avaa.