OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Syömisen rytmi ja rentous yhteydessä pienempään keskivartalolihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen riskiin

Syömisen taito on vahvasti yhteydessä pienempään keskivartalolihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen puhkeamisen todennäköisyyteen, osoitti StopDia-tutkimus, johon osallistui kohonneessa diabetesriskissä olevia aikuisia. Syömisen taidossa korostuu myönteinen suhtautuminen syömiseen, erilaisten ruokien hyväksyntä, syömisen sisäinen säätely, syömiseen keskittyminen ja säännöllinen ateriarytmi. 

Ruokavalion yhteys tyypin 2 diabeteksen riskiin tunnetaan jo hyvin, mutta ruokavalion taustalla vaikuttavan syömiskäyttäytymisen yhteyttä tyypin 2 diabetekseen ei ole yhtä laajasti tutkittu. StopDia-hankkeessa tutkittiin ensimmäisen kerran syömisen taidon yhteyttä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen aikuisväestössä, jolla oli diabetesriskitestin mukaan suurentunut sairastumisriski. Hankkeessa työskentelevä nuorempi tutkija Kirsikka Aittola tarkastelee aihetta väitöstutkimuksessaan, jonka ensimmäiset tulokset on julkaistu kansainvälisessä ravitsemustieteen alan Nutrients-lehdessä.

StopDia-hankkeessa vuosina 2016–2019 toteutetussa elintapainterventiossa tutkittiin kohonneessa tyypin 2 diabetesriskissä olevien aikuisten elintapoja ja tyypin 2 diabeteksen riskitekijöitä kolmen sairaanhoitopiirin, Pohjois-Savon, Etelä-Karjalan ja Päijät-Hämeen, alueilla. Osallistujia oli 3147. Tutkimus toteutettiin osana perusterveydenhuollon toimintaa ja tutkittavat kävivät kotipaikkakuntansa terveyskeskuksessa hoitajan vastaanotolla ja laboratoriomittauksissa. Digitaalisella tutkimuskyselyllä selvitettiin tutkittavien taustatietoja, ruoankäyttöä, fyysistä aktiivisuutta, unen laatua sekä syömisen taitoa. Tutkimuksessa käytettiin ravitsemusterapeutti Ellyn Satterin kehittämää Syömisen taito -mittaria.

Säännöllinen ateriarytmi ja syömiseen keskittyminen eduksi

37 prosenttia StopDia-tutkimuksen osallistujista määriteltiin tutkimuksen lähtötilanteessa syömisen taitoisiksi. Muihin verrattuna syömisen taitoiset söivät enemmän kasviksia, pähkinöitä, kasvis- ja kalaruokia, vähemmän prosessoituja lihatuotteita ja harvemmin sokeri- ja rasvapitoisia leivonnaisia tai pikaruokaa. Lisäksi syömisen taitoiset olivat fyysisesti aktiivisempia ja heillä oli parempi unen laatu kuin niillä, joilla oli heikompi syömisen taito. Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös aiemmissa syömisen taitoa tutkineissa ulkomaisissa poikkileikkaustutkimuksissa.

Tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuden kannalta merkittävää oli, että syömisen taito oli yhteydessä pienempään keskivartalolihavuuden, metabolisen oireyhtymän ja plasman korkean triglyseridipitoisuuden riskiin. Syömisen taitoisilla myös tyypin 2 diabetesdiagnoosin saaminen oli epätodennäköisempää kuin muilla. Lisäksi syömisen taitoisilla havaittiin pienempi kahden tunnin plasman glukoosipitoisuus glukoosirasituskokeessa, pienempi paastoinsuliinipitoisuus sekä parempi insuliinisensitiivisyys. Syömisen taidon yhteys metabolisiin tekijöihin välittyi erityisesti painon kautta.

Elintapaohjauksessa huomio syömisen taitoon

Tutkimuksessa havaittiin, että erityisesti säännöllistä ateriarytmiä ja syömiseen keskittymistä kuvaava syömisen taidon osa-alue oli yhteydessä terveyden kannalta myönteisiin metabolisiin tekijöihin. Aittola ehdottaakin, että metabolisten riskitekijöiden pienentämiseksi elintapaohjauksessa tulisi kiinnittää huomiota erityisesti riittävän ajan varaamiseen ruokailuun sekä säännölliseen, itselle hyvää tekevän ruoan valitsemiseen ja suunnitteluun.

Syömisen taitoa ei ole aiemmin tutkittu yhtä laajasti tai tyypin 2 diabetesriskissä olevilla, ei myöskään sen yhteyttä glukoosinsietoon tai insuliiniaineenvaihduntaan. – Tulokset ovat siksi merkittäviä, sillä ne auttavat ymmärtämään ruokavalintojen taustalla vaikuttavia tekijöitä erityisesti tyypin 2 diabeteksen riskissä olevilla, joita yli 30-vuotiaista suomalaisista naisista on 22 prosenttia ja miehistä 28 prosenttia, Aittola toteaa.

–  Syömisen taito tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan syömiskäyttäytymisen kuvaamiseen ja tulevaisuudessa sitä voitaisiin käyttää elintapainterventioissa ja terveydenhuollossa arvioitaessa keskeisiä tyypin 2 diabetesriskin ja terveyttä edistävien elintapojen taustalla vaikuttavia tekijöitä.