OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kevät on istutusten aikaa

Kun kevätaurinko ensimmäisen kerran näyttäytyy, tulee tunne, että nyt pitäisi ehdottomasti olla jo ensimmäiset siemenet kylvettynä. Auringolla on meihin sellainen vaikutus. Talven jälkeen ensimmäiset auringonsäteet pilkistävät ja saavat meihin virtaa ja aivan uutta intoa. Tulee luontainen tarve luoda jotain uutta ja ehkä siivota kotiakin. Ikkunoiden lika saa luvan lähteä ja kaappien takan piileskelevät villakoirat saavat kyytiä.

Keväällä alkaa ehkä kaipaamaan jotain muutakin. Elokuvien katsominen, parhaat verovapaat netticasinot ja kynttilöiden poltto alkavat jäämään pikkuhiljaa taka-alalle tai ainakin vähenevät ja puutarhan tai istutusten hoito valtaa mielen.

Tulevien istutusten suunnittelu

Mikäs sen ihanampi tapa aloittaa puutarhahommat kuin laatimalla suunnitelma? Varsinkin, jos maassa on vielä lunta tai maa on jäässä. On ihana selata puutarhakauppojen verkkokauppoja ja lehtiä.

Mitä istuttaisin tänä vuonna? Mitä istuttaisin sisälle ja mitä kasvihuoneeseen? Entäpä pihan tai parvekkeen kukkaistutukset? Tuleva kesä siintää jo mielessä ja on ihanaa hahmotella, mitä kaikkea voisi hankkia tulevaa kesää varten. Tässä kohtaa kannattaa muistaa, että haaveilu ja mielikuvituksen laukkaaminen on enemmän kuin sallittua eikä tarkemmista suunnitelmista kannata stressata. Puutarhanhoito on kuitenkin rentouttavaa touhua.

Siivoa piha, kun lumet ovat sulaneet

Kun lumet ovat vihdoin sulaneet, on aika katsoa, tarvitseeko piha siivousta. Samalla näet, mihin kohtaan pihalla eri istutukset sopisivat. Tulisiko pihalle esimerkiksi uusi kasvihuone? Vai sopisiko pihalle uusia marjapensaita tai hedelmäpuita? Istutuksia on paljon helpompi visualisoida, kun lumet ovat edes osittain sulaneet ja kevät on tähän otollista aikaa.

Ole rohkea haaveissasi. Kirjoita vaikka ylös, mitä haluat puutarhaasi tai pihaasi. Tai jos tarkoituksenasi on hankkia kasveja parvekkeelle, laita reippaasti ideasi ylös ja tutki, olisiko suunnitelmien toteutus mahdollinen.

Laita ensimmäiset siemenet itämään varhain

Kun aurinkoa alkaa riittämään edes vähän, on aika istuttaa ensimmäiset siemenet – tietysti sisätiloissa. Houkutteleeko paprika? Entä tomaatti tai kurkku? Oletko kuullut puhuttavan pesukurkun, luffan, istutuksesta? -Jos saat luffan onnistumaan, saat kesän päätteeksi täysin luonnonmukaisen, kuorivan pesusienen.

Taimia ei toki voi viedä ulos ennen kuin maa on sulanut ja riittävän lämmin. Jos haluat tulevalle kesälle omia tomaatteja, voidaan ne siirtää ulos kasvamaan kesäkuun alussa. Varmista, ettei yöpakkasia enää tule. Vinkki: Istuta tomaatin paras ystävä basilika yhtä aikaa tomaatin kanssa!

Oma sato paras sato

Niinhän sitä sanotaan, että oma sato maistuu aina paremmalta kuin kaupasta ostetut. Omissa vihanneksissa maistuu rakkaus, aito kasvatuksen intohimo ja palo. Itse kasvatettua satoa osaa arvostaa, sillä olet hoitanut vihanneksia alusta alkaen itse.

Oman sadon vihanneksista on ihana valmistaa mitä tahansa ruokaa tai salaattia perheelle tai ystäville. Lopputalvesta ja keväällä sitä odottaa tulevan kesän grillijuhlia kuin kuuta nousevaa ja päivittäiset auringonsäteet pahentavat kesän kaipuuta.

Kesän grillijuhlien yhtenä ehdottomana tarjoiltava ovat, mitkäs muutkaan kuin täytetyt paprikat. Täytä millä tahansa mieleiselläsi täytteellä. Tai leikkaa paprikasta suikaleita ja paahda grillissä. Suippopaprikat voidaan grillata jopa sellaisenaan.

Puutarha tuo iloa tekijälleen

Puutarha on harrastus, joka tuo iloa niin tekijälleen kuin kaikille, jotka sen sadosta pääsevät nauttimaan. Puutarhassa työskentely kasvattaa immuniteettia eli puolustuskykyä ja lisäksi kyseisen harrastuksen on todettu parantavan henkistä hyvinvointia. Puutarha on siis harrastus, jota voi suositella aivan kaikille.

Jos siis et ole aikaisempina vuosina uskaltanut lähteä luomaan omaa unelmien puutarhaasi, parvekettasi tai vaikka etupihaasi, mitä, jos sen aika olisikin nyt tänä kesänä? Kokeilemalla huomaat, kuinka antoisa harrastus puutarhanhoito on.

Puutarhanhoidossa vierähtää helposti tovi, jos toinenkin. Kun oman käden jälkeä alkaa huomaamaan, tuo tämä tietysti iloa sekä sinulle itsellesi että muille. Kun saat siivottua kukkapenkin rikkaruohoista, saat kukat kukkimaan ja hedelmäpensaat ja -puut tuottamaan satoa, on tämä aivan omanlaistaan iloa, jota ei pysty missään muualla kokemaan. Ja kun upotat kätesi multaan, teet jotain aivan uskomattoman tärkeää: parannat vastustuskykyäsi.

Puutarhaa harrastava saa työn palkaksi kauniin pihan, puutarhan, ihanan sadon ja värikkäitä kukkia. On ihana syödä itse kasvatettuja kasviksia ja marjoja, kun tietää tarkalleen, mitä niiden kasvattamiseksi on tehty ja millä aineilla ne ovat saaneet kasvaa.