OHO Live TV Suomi

Joka päivä jotain uutta

Turussa tutkitaan juuston kypsyttämistä musiikin avulla – tutkijat väittävät sen vaikuttavan makuun

Turun yliopiston tutkija, tohtorikoulutettava Sami Silén on tiiminsä kanssa selvittänyt minkälaisia muutoksia juuston mikrobistossa kuten bakteereissa tapahtuu ääniaaltojen vaikutuksesta. Tutkimusryhmä laittoi yhteensä 12 Brändy-pähkinä-juustokiekkoa kypsymään ja kuuntelemaan musiikkia neljäksi kuukaudeksi, kun taas verrokkiryhmän kolme gouda-juustokiekkoa kypsyivät samaan aikaan hiljaisuudessa.

Testissä juustoille ei kuitenkaan soitettu tunnettuja kappaleita, vaan Silénin itse tekemiä lyhyitä pätkiä, jotka soivat eri äänitaajuuksilla ja tempoissa. Matalimmalla soivan kappaleen tempo oli hitain ja korkeimmalla soivan nopein.

Silén kertoo, että tutkimus oli looginen jatkumo aiemmille ääneen liittyville aistitutkimuksille: ”Kehittämiskeskuksessa on selvitetty muun muassa sitä, mikä merkitys musiikilla ja ääniympäristöllä on ruokailukokemuksessa. Miten ruokailuympäristöt vaikuttavat ihmisen valintoihin.”

Tutkimukseen liittyvä ensimmäinen tieteellinen julkaisu on jo valmis ja se on vertaisarvioitavana. Tulokset olivat rohkaisevia, sillä makukokeessa keskitaajuudella soineen musiikin tahtiin kypsyneen juuston maku erottui muista kokeen juustoista. Silénin mukaan aistinvaraista havainnointia tärkeämpiä olivat laboratoriotutkimukset, joissa pystyttiin todentamaan mikrobimuutoksia tietyillä äänitaajuusalueella enemmän kuin toisilla.

Muusikkotaustainen Silén kertoo saaneensa idean tutkimukselle vuonna 2019 julkaistusta sveitsiläisestä kokeesta, jossa Bernin yliopiston tutkijat johdattivat musiikkia juustoihin lähettimien avulla ja kypsennyksen jälkeen raati teki sokkona makutestejä. Testien mukaan vaikutukset makuun oli selkeästi havaittavissa ja parhaimman makuista emmentalia kypsyi hip hop -yhtye A Tribe Called Questin kappaletta We Got it From Here kuuntelemalla.

Ääniaaltojen tutkiminen ei kuitenkaan jää maitotuotteisiin, vaan jatkossa turkulaisten on tarkoitus testata myös äänen vaikutuksia viininkypsennysprosessissa. ”Uskon, että viinin kypsymisprosessi on herkempi äänikäsittelylle kuin juuston. Ääniaallot kulkevat nesteessä eri tavoin kuin kiinteässä juustossa”, Silen kertoo. Useat viininvalmistajat soittavat kypsyville viineille musiikkia ja esimerkiksi chileläinen Montes-viinitarha soittaa vuorokauden ympäri kellarissaan gregoriaanisia kirkkolauluja.

Alta voit kuunnella näitä kyseisiä kirkkolauluja ja samaistua: