OhoTV Suomi

Jokainen hetki on liven arvoinen

Kuva: pexels.com

Suomalaisten lukumieltymykset eroavat naapurimaista – true crime on suositumpaa Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä

True crime -kirjallisuus on suositumpaa Suomessa kuin koskaan aiemmin, ja suositumpaa maassamme kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Suomalaiset lukevat true crime -kirjallisuutta tuplasti enemmän kuin tanskalaiset, kolme kertaa enemmän kuin norjalaiset, ja peräti neljä kertaa enemmän kuin ruotsalaiset. Asia käy ilmi kirjapalvelu Nextoryn tilastotiedoista.

Syyskuussa Nextoryn true crime -kategoriassa suomalaisia kiinnostavin kirja oli seitsemästä suomalaisesta perhesurmasta kertova Linda Rantasen Kun kukaan ei kuule. Toiseksi suosituin oli Janne Nacci Tranbergin Dead End: päätepysäkki ja kolmanneksi ylsi Aki LInnanahteen Vilhunen.

– Kiinnostus true crime -kirjallisuutta kohtaan kasvaa jatkuvasti, ja näyttää olevan tällä hetkellä voimakkaampaa kuin koskaan aiemmin. Erilaisiin järkyttäviinkin rikostapauksiin perehtyminen kiinnostaa lukijoita ja kuuntelijoita. Myös tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset haluavat enemmän tietoa heitä uhkaavista vaaroista, jotta niihin voisi paremmin ennalta varautua. Yksi syy suosioon voi olla myös se, että halutaan kokea jännitystä ja vaaran tunnetta, mutta turvalliselta etäisyydeltä. Voi vain arvailla, miksi true crime on Suomessa niin paljon suositumpaa kuin muissa Pohjoismaissa, sanoo Linn Sahlgren, Suomen Nextoryn sisältöpäällikkö.

Self help -kirjat nousussa

True crimen suosion ohella erilaisten self help- ja elämäntaito-oppaiden lukeminen on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana; ne ovat lähes 60 prosenttia suositumpia Suomessa kuin Tanskassa tai Norjassa.

Self help- ja elmäntaitokirjallisuudesta suomalaisia kiinnosti syyskuussa eniten Hippo Taatilan kirjoittama kirja Martina Aitolehdestä, Martina – taistelija. Toiseksi suosituin kirja kategoriassa oli Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan: nurinkurinen opas hyvää elämään. Kolmanneksi kiinnostavin teos oli Aki Hintsan ja Oskari Saaren Tänään olen elossa: kuolevan miehen päiväkirja.

Lähde: Nextory