Aiemmin tänä vuonna Decade of Silence -albumin julkaissut porilainen Depressed Mode valmistautuu julkaisemaan uuden Words of Death –EP:n. Sen julkaisupäivä tulee olemaan 2023 vuoden puolella. Ensimmäinen single Suffer in Darkness julkaistiin tällä viikolla. Kyseessä on uudelleen äänitetty versio Ghost of Devotion -albumilta löytyvästä raidasta ja naislaulussa kuullaan tällä kertaa on Gogo Melone.
– Suffer in Darkness oli yksi ensimmäisistä Depressed Moden kappaleista. Se loi bändille soundin, ja siitä lähtien olen yrittänyt luoda sitä samanlaista soundia uudelleen, kuitenkin uudistuen. Tämä on yksi syy, miksi olemme päättäneet äänittää tämän kappaleen uudelleen, ja koska minusta on aina tuntunut, että kappale ei ole täydellinen orkestraatioineen. Nyt minulla oli aikaa ja työkalut luoda tunnelma jälleen kerran, ja nyt se on omasta mielestäni parempi kuin koskaan, kommentoi säveltäjä Otto Salonen.
Kuuntele Suffer in Darkness single täällä.
Lähde: Inverse Records
Jatka lukemista
Kesän makuelämyksiä.
Hoitovaihtoehdot urheilijoille polvikipujen voittamiseksi
Säästä sähköä